| Summary: | Tutkimus tarkastelee ja selkiyttää kahden eri sektorin alaisuudessa toimivan ohjauksen ammattilaisen toimintaa, työnjakoa ja varhaisen puuttumisen malleja koulussa. Tutkimuksessa käytetään toimintatutkimuksen metodeja ja tarkastellaan dialogisen yhteistyön kehittymistä Isaacsin teorian valossa. Tutkimus on parityö.
Opinto-ohjaajan ohjauksen piiriin katsotaan yleensä kuuluvan koulunkäynnin, jatko-opintojen, kurssivalintojen, ammatinvalinnan ym. ohjauksesta vastaaminen. Kuraattorin toimenkuvaan kuuluvat sen sijaan elämänhallintaan, kiusaamiseen, kavereihin sekä yleensä lastensuojeluun liittyvät seikat ja keskustelut. Tällainen jaottelu on kuitenkin liian yksipuolinen. Kuraattori on opinto-ohjaajan ohella nuoren elämän selkiyttäjä, jonka ratkottavaksi tuodaan kaikenlaisia pulmia. Luottamuksellinen ja aktiivinen yhteistyö näiden kahden toimijan välillä mahdollistaa nuoren elämän kokonaisvaltaisen hahmottamisen ja nopean puuttumisen laajalla sektorilla. Työn rajapintojen kartoittamisella vältytään työn päällekkäisyydeltä.
Perusturvatoimen ja koulutoimen lainsäädäntö on vaitiolovelvollisuuksineen katsottu olevan työtä vaikeuttava tekijä. Kuitenkin tutkimuksen myötä on huomattu, että mikäli luottamus ammattilaisten välillä on kunnossa, voidaan nykyisenkin lainsäädännön piirissä toimia. Luottamuksella tarkoitetaan sitä, että kumpikin toimija voi olla varma siitä, että opetuksen asianmukaisen järjestämisen kannalta oleellinen tieto jaetaan oppilashuoltotyöryhmässä. Dialogin myötä toimintamallit hahmottuvat nuoren elämän kokonaisuutta ja tarpeita palvelevaksi kentäksi.
Tutkimuksen aineistona on käytetty kuraattorin ja opinto-ohjaajan päiväkirjoja sekä dialogisten keskustelujen muistiinpanoja vuosilta 2004-2008. Työtä tehdessä selkiintyi, että molemmat ohjauksen ammattilaiset käsittävät työnsä parhaiten konstruktivistisen viitekehyksen kautta ja miten paljon opinto-ohjaajan ja kuraattorin työssä on yhteisiä nimittäjiä, vaikka molemmilla on myös täysin itsenäinen toisesta riippumaton sektorinsa. Kuitenkin dialogiseen yhteistyöhön kiinni pääsemiseksi on tehtävä enemmän työtä kuin mitä nykyiset aikaresurssit kunnissa antavat asiantuntijoille myöden. Dialogin kautta synnytetty yhteistyö kuitenkin tuo toimintaan resursseja, jotka kannattaisi käyttää hyödyksi. Ennaltaehkäisevään työhön panostaminen tuo suuremmat säästöt kuin toimiminen pakkotilanteiden edessä.
|
|---|