Summary: | Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten eri alojen organisaatioissa määritellään huippuasiantuntijuus ja millaisia keinoja huippuasiantuntijuuden tunnistamiseen löytyy organisaatioissa. Lisäksi tutkimuksessa haluttiin selvittää, miten huippuasiantuntijoiden osaamisen kehittämisestä huolehditaan. Tutkimus toteutettiin toimeksiantona Työterveyslaitokselle. Tutkimukseen osallistuneet organisaatiot koostuivat Työterveyslaitoksen kahdeksasta asiakasyrityksestä sekä kolmesta muusta tulevaisuusorientoituneesta organisaatiosta. Tutkimukseen osallistui jokaisesta organisaatiosta yksi johtotehtävissä tai osaamisen kehittämisen parissa työskentelevä henkilö.
Tutkimusaineisto kerättiin kyselylomakkeella syksyn 2023 ja kevään 2024 aikana, joka sisälsi pääsääntöisesti avoimia kysymyksiä. Tutkimukseen osallistujat rekrytoitiin sähköpostin kautta ja mikäli kyseinen henkilö ei ollut riittävän tietoinen huippuasiantuntijoiden kehittämisestä heidän organisaatiossaan, lähestyttiin toista organisaation edustajaa. Enemmistö vastaajista toimi HR-johtajan, henkilöstöpäällikön tai kehityspäällikön nimikkeellä. Aineisto analysoitiin laadullisella teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä.
Tutkimustulosten perusteella huippuasiantuntijan osaaminen jaettiin liiketoiminnalliseen osaamiseen sekä huippuasiantuntijan ammatillisen osaamiseen. Huippuasiantuntijoilla korostui jatkuva oppimisen kyky, jolloin heitä myös tunnistettiin sen perusteella, kuinka paljon he halusivat kehittää osaamistaan. Merkittävänä osaamisen kehittämisen piirteenä nousi urakehityksen tukeminen ja uusien haastavampien tehtävien tarjoaminen.
|