| Yhteenveto: | Tämän tutkimuksen tehtävänä on selvittää, minkälaista kolmannen sektorin vanhustyötä tekevien toimijoiden resilienssi on korona-aikana. Teoriana olen käyttänyt resilienssin käsitettä. Gill Windlen mukaan
resilienssin havaitsemisessa tulisi tunnistaa riskit, resurssit sekä miten resurssit ovat vaikuttaneet selviytymiseen kriisistä.
Tutkimustani varten ole kerännyt laadullisen aineiston. Aineisto koostuu seitsemästä
lumipallomenetelmällä kerätystä puolistrukturoidusta teemahaastattelusta. Haastattelut on toteutettu eri
kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Haastateltavat ovat olleet henkilöitä, jotka pääosin organisoivat
vanhuspalveluiden toimintaa ja tekevät vaihtelevasti käytännön työtä. Haastattelujen pituudet
vaihtelevat 17 ja 40 minuutin välillä. Olen litteroinut haastattelut analyysiä varten kirjalliseen muotoon.
Resilienssin käsitteen ja teoriaohjaavan sisältöanalyysin avulla olen ensiksikin pyrkinyt
tunnistamaan korona-ajan aiheuttamat riskit ja vastoinkäymiset. Toiseksi olen pyrkinyt selvittämään,
miten toiminta palautui koronan alettua, ja mitkä resurssit auttoivat toiminnan palautumisessa.
Tutkimukseni tulokset toivat esiin yhden riskin, kaksi vastoinkäymistä, kuusi toiminnan muotoa koronaaikana sekä kuusi erilaista toimintaa mahdollistavaa resurssia. Korona-ajan ilmeinen riski oli toiminnan
lamaantuminen tai loppuminen. Vastoinkäymisiä olivat ihmisten välisiin kontakteihin nojaavan
toiminnan järjestämisen haasteellisuus sekä osittain tästä aiheutuva, joidenkin toimijoiden rahoituspohjan
heikkeneminen. Koronan alkaessa, kun ikääntyneitä suositeltiin eristäytymään, toimijat tekivät soitto- tai
kuulumiskierroksia, verkko- ja puhelinryhmätoimintaa sekä järjestivät kauppa-apua. Koronasulun
aikaisiin tehtäviin tarvittiin työvoimaa, asiakasrekisteriä ja tietoteknistä osaamista. Verkko- ja
puhelinryhmätoiminta vaati varsinaisten resurssien lisäksi avointa mieltä ryhtyä toimintaan.
Koronasulun jälkeen toimijat lähtivät tuomaan normaalitoimintaa takaisin rajoituksin, tekivät erilaista
kulttuuri- ja liikuntatoimintaa ja etsivät uusia rahoituslähteitä. Normaalitoiminta vaati joillakin toimijoilla
lisärahoitusta koronan aiheuttamien lisäkulujen ja tulojen supistumisen myötä. Kulttuuri- ja
liikuntatoiminta vaati hyvin vaihtelevia resursseja, kuten tietoteknistä osaamista, taloudellisia resursseja
ja asiakasrekisteriä. Lisärahoituksen hakemisessa auttoi taas osaaminen hakea resursseja sekä yhteistyö
muiden toimijoiden kanssa. Tutkimukseni tulokset auttavat tunnistamaan erityisesti niitä resursseja, jotka
auttavat kolmannen sektorin toimijoita selviytymään koronan kaltaisista kriiseistä nopeammin eli
parantamaan resilienssiään.
|
|---|