| Summary: | Tutkimukseni aiheena on tarkastella mitä välittömiä odotuksia ja pelkoja Yhdysvaltojen hallinnon sisällä esiintyi
toisen maailmansodan päättyessä Euroopassa. Tutkin vuoden 1945 ja 1946 lähteitä postwar-näkökulmasta, jossa
sodan ja rauhan “välimaastoa” tutkitaan omana hyvin lyhyenä mutta keskeisenä ajanjaksonaan, eikä varsinaisesti
toisen maailmansodan päättymisenä tai kylmän sodan alkuna. Tarkka aikarajaus on vuoden 1945 huhtikuusta vuoden
1946 helmikuuhun. Rajaus alkaa Trumanin noususta presidentiksi, joka tarkoitti suurta muutosta Yhdysvaltojen
hallinnossa ja ulkopolitiikassa. Rajaukseni päättyy Neuvostoliittoa kritisoineeseen ns. Long Telegramiin, jonka
sisältö oli tärkeässä roolissa Trumanin alkaessa kiristää ulkopolitiikkaansa suhteessa Neuvostoliittoon.
Päätutkimuskysymykseni on: millaisia haasteita ja uhkia sodan päättymisessä Euroopassa nähtiin ja miten uhkakuvat
muodostettiin?
Tutkimuksen lähteinä käytän Foreign Relations of the United States (FRUS) -tietokannan asiakirjoja. FRUS-
tietokanta sisältää runsaasti diplomaattien, virkamiesten, neuvonantajien sekä ministereiden sähkeitä, muistioita ja
kokousten pöytäkirjoja. Lähteistä osa on hyvin virallisia sekä sisällöltään että ulkoasultaan, mutta osa on
henkilökohtaisempaa kommunikointia, joka taas on hyvin suorasanaista.
Tärkein tutkimusmenetelmäni on narratiivianalyysi, jonka avulla pyritään ymmärtämään aikalaisten narratiiveja, eli
tulkitaan sitä, mitä he ajattelivat eri asioista ja millainen heidän maailmankuvansa oli. Narratiivien analysointi
vastaa tutkimuksessani kysymykseen siitä, millaisena yhdysvaltalaiset näkivät ympäröivän maailmansa ja samalla
se myös kertoo heidän omista identiteeteistään. Kiinnitän huomiota myös narratiivien muodostamiseen ja keskityn
etenkin historiapolitiikan tarkasteluun, koska historiapolitiikka oli keskeisessä roolissa yhdysvaltalaisten pyrkiessä
hahmottamaan vieraiden valtioiden ja kansojen toimintaa.
Tiivistetysti tutkimustulokseni ovat: Vuonna 1945 Trumanin hallinto näki Euroopassa suuria haasteita ja uhkia, mutta
koki, että ne olisivat olleet ratkaistavissa diplomatialla. Ilmassa oli peloista huolimatta siis varovaista optimismia.
Vuoden 1946 alkaessa Trumanin ja hänen lähipiirinsä tulkinta Euroopan tilanteesta muuttui yhä synkemmäksi
varsinkin Neuvostoliittoa koskien. Muutos näkökulmassa Eurooppaa kohtaan muutti myös yhdysvaltalaisten
käsitystä omasta roolistaan. Siinä missä vuoden 1945 kesällä Trumanin hallinto näki Yhdysvallat tasapuolisena
“erotuomarina” Euroopan asioissa, vuoden 1946 alussa yhdysvaltalaiset alkoivat kasvavassa määrin omaksua
myöhempää kylmän sodan rooliaan Neuvostoliiton ja kommunismin vastavoimana.
|
|---|