| Yhteenveto: | Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää erityisen ja tehostetun tuen oppilaiden
kokemuksia kouluhyvinvoinnista sekä kuinka opettajat voivat auttaa oppilaita
kouluhyvinvoinnin osalta. Kouluhyvinvoinnin pohjana käytettiin Konun (2002)
kouluhyvinvoinninmallia. Lisäksi tavoitteena oli selvittää oppilaiden näkemyksiä koulun merkityksestä heidän elämässään.
Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena, jossa aineisto kerättiin teemahaastatteluiden avulla. Tutkimusjoukko koostui yhdeksästä yläkoulun erityisen ja tehostetun tuen oppilaasta. Vastaukset analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin.
Oppilaat nostivat tärkeimmiksi kouluhyvinvoinnin laadun tekijöiksi turvallisuuden, sosiaalisen yhteenkuuluvuuden ja kuulluksi tulemisen tärkeyden.
Opettajan kannalta parhaimmiksi keinoiksi parantaa oppilaiden kouluhyvinvointia osoittautuivat turvallisen ympäristön luominen, laadukas opetustyö ja
henkilökohtainen kohtaaminen. Koulu merkitsi oppilaille ennen kaikkea mahdollisuutta parempaan tulevaisuuteen. Sen lisäksi vastauksissa nousivat esille
niin koulun tarjoama sosiaalinen ympäristö kuin koulun merkityksettömyys arjessa.
Kouluhyvinvoinnin osalta vastaukset olivat suurilta osin linjassa aiempien
tutkimustulosten kanssa. Avarien ja valoisien tilaratkaisuiden merkitys kouluhyvinvoinnin edistäjänä korostui. Huolta herätti oppilaiden vähäinen kokemus
tehokkaasta ryhmäytymisestä. Koulun ollessa oppilaille merkityksellinen sosiaalinen kohtauspaikka, opettajan tehtäväksi on muodostumassa turvallisen sosiaalisen ympäristön luominen.
|
|---|