| Summary: | Tutkimuksen aiheena on ns. sovelletun kinesiologian (Applied Kinesiology) Brain Gym® -Aivojumppa® - menetelmästä käyty keskustelu. Aivojumppaa® sanotaan myös oppimiskinesiologiaksi, koska sen uskotaan edistävän oppimista luomalla uusia hermoratayhteyksiä ja vahvistamalla jo olemassa olevia. Sovellettuun kinesiologiaan kuuluu kiinalaisesta perinteisestä lääketieteestä aineksia saanut teoriatausta ja se liittyy suurempaan vaihtoehtohoitojen genreen. Sovelletun kinesiologian muodoista Aivojumppa® on Suomessa tunnetuin. Sitä tekee tunnetuksi maassamme erityisesti vuonna 1996 perustettu Suomen Kinesiologiayhdistys ry. Oppimiskinesiologiaa käytetään Suomessa jonkin verran kouluissa, samoin sitä markkinoidaan itsehoidon ja itsensä kehittämisen välineenä ja alalle kouluttautuneet terapeutit antavat mm. maksullisia ”kinesiologisia tasapainotuksia”.
Tutkimus on laadullista tutkimusta, jonka teoreettisena viitekehyksenä on konstruktivistinen näkemys kielestä ja diskurssianalyysi. Tutkimuksen kannalta olennainen on erityisesti diskurssianalyysiin kuuluva oletus, että kielen käyttö luo sosiaalista todellisuutta ja tuottaa seurauksia. Tutkimuksessa pyritään diskurssianalyysin keinoin aineistotekstien merkitysten ymmärtämiseen ja sen tarkasteluun, millainen yhteiskunnallinen vaikutus näillä teksteillä mahdollisesti on. Aineisto koostuu oppimiskinesiologiaa käsittelevistä, Suomessa ilmestyneistä lehtiartikkeleista, tiedottavista, mainosmateriaaliksikin katsottavista julkaisuista Internetissä sekä mielipidekirjoituksista. Aiheesta on kirjoitettu mm. Opettaja-lehdessä, Skeptikko-lehdessä, Helsingin Sanomissa, Aamulehdessä ja muutamissa ns. naisten- ja kodin aikakauslehdissä sekä näiden Internet-sivuilla. Tutkimuskysymykset ovat: Millaisia kielellisiä keinoja käytetään, kun puhutaan oppimiskinesiologiasta? Mitä erilaisia diskursseja aineistosta nousee? Millaisia intertekstuaalisia kytkentöjä voidaan havaita tutkimuskohdetta koskevissa teksteissä? Onko ajanjaksolla 2001–2019 nähtävissä muutosta suhtautumisessa oppimiskinesiologiaan tai muutosta siinä, miten Suomen Kinesiologiayhdistys tai muut toimijat argumentoivat oppimiskinesiologiaa ja sen käyttöä? Apukysymyksenä on, millainen suhde oppimiskinesiologialla on New Age-ajatteluun.
Tutkimus hahmottelee tuloksiksi kolme vastakkain aseteltua oppimiskinesiologiaa puoltavaa ja kolme sitä vastustavaa diskurssia: tieteellisyysdiskurssi – epätieteellisyysdiskurssi, maailmankatsomuksellinen diskurssi – usko, uskonto- ja uskomusdiskurssi sekä myönteisen lähestymisen yhteiskunnallinen diskurssi – rahastusdiskurssi. Tutkimuksen intertekstuaalisen ja ajallisen muutoksen analyysit eivät anna selkeää kuvaa oppimiskinesiologiasta käydystä keskustelusta. Oppimiskinesiologian yhteys New Age-ajatteluun osoitetaan. Tutkimus voi antaa aineksia keskusteluun vaihtoehtohoitojen asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa yleensä, mutta erityisesti vaihtoehtohoitojen genreen kuuluvaksi katsottavan oppimiskinesiologian käytettävyydestä koulussa.
|
|---|