Positiivinen vuorovaikutus käytöshäiriödiagnoosin saaneiden lasten perheterapiassa

Uhmakkuus- ja käytöshäiriödiagnoosin saaneiden lasten vuorovaikutussuhteita leimaa usein kielteisyys, mikä ylläpitää häiriökäyttäytymistä ja lapsen negatiivista kuvaa itsestään. Perheterapiassa näiden häiriöiden hoidossa keskitytäänkin perheen vuorovaikutuksen voimavarojen vahvistamiseen sekä vanhem...

Täydet tiedot

Bibliografiset tiedot
Päätekijät: Lemponen, Sanna, Kuusela, Aino-Maija
Muut tekijät: Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Faculty of Education and Psychology, Psykologian laitos, Department of Psychology, Jyväskylän yliopisto, University of Jyväskylä
Aineistotyyppi: Pro gradu
Kieli:fin
Julkaistu: 2019
Aiheet:
Linkit: https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/65800
Kuvaus
Yhteenveto:Uhmakkuus- ja käytöshäiriödiagnoosin saaneiden lasten vuorovaikutussuhteita leimaa usein kielteisyys, mikä ylläpitää häiriökäyttäytymistä ja lapsen negatiivista kuvaa itsestään. Perheterapiassa näiden häiriöiden hoidossa keskitytäänkin perheen vuorovaikutuksen voimavarojen vahvistamiseen sekä vanhemman ja lapsen välisen lämpimän ja positiivisen vuorovaikutuksen lisäämiseen. Vaikka myönteinen vuorovaikutus on tunnustettu tärkeäksi osaksi hyvää vanhemmuutta ja terapian hoidollisuutta, positiivista vuorovaikutusta ei ole aikaisemmin tutkittu tai pyritty määrittämään mikroanalyyttisesti. Tässä tutkimuksessa tarkastelemme ensimmäistä kertaa positiivista vuorovaikutusta käytöshäiriödiagnoosin saaneiden lasten perheterapiassa multimodaalisen keskustelunanalyysin avulla. Lisäksi tarkastelemme terapeuttien roolia positiivisen vuorovaikutuksen rakentamisessa. Tutkimuksen aineisto koostuu kahden perheen kotona toteutetuista perheterapiaistuntojen videotallenteista. Havaitsimme, että positiivinen vuorovaikutus rakentuu erilaisten nonverbaalisten ja verbaalisten positiivisten vuorovaikutusaloitteiden ja vastausten kautta jaetuiksi hetkiksi. Tarkastelemiemme perheiden terapiaistuntojen positiivinen vuorovaikutus erosi toisistaan aloitteiden ja vastausten suhteen. Toisessa perheessä perheenjäsenet osallistuivat enemmän positiivisten vuorovaikutusaloitteiden ja vastausten tekemiseen, jolloin perheen istunnoissa muodostui enemmän jaettuja positiivisia vuorovaikutushetkiä perheenjäsenten ja terapeuttien välille. Myös terapeuttien rooli oli erilainen näiden kahden perheen istunnoissa. Perheessä, jossa positiivisia vuorovaikutusaloitteita ilmeni vähemmän, terapeutit ottivat aktiivisemman roolin positiivisen vuorovaikutuksen rakentamisessa ja ylläpitämisessä. Huumori näyttäytyi toisessa perheessä merkittävänä terapeuttisen systeemin jakamana positiivisen vuorovaikutuksen keinona, joka saattoi edistää perheen lasten osallisuutta perheterapian vuorovaikutukseen. Tämä tutkimus avaa positiivisen vuorovaikutuksen käsitettä ja tuo lisätietoa käytännön vuorovaikutusteoista, joiden avulla positiivista vuorovaikutusta voidaan rakentaa ja lisätä perheterapiassa.