| Yhteenveto: | Tämä tutkielma käsittelee kaunokirjallista journalismia, joka on jäänyt erityisesti suomalaisessa
tutkimuksessa ja toimitustyössä melko tuntemattomaksi käsitteeksi. Kaunokirjallinen journalismi on
journalistista faktatekstiä, jonka kerronnassa käytetään fiktiosta tuttuja elementtejä. Tutkielman
tavoitteena on määritellä kaunokirjallisen journalismin käsitettä. Määrittelyä tehdään käsittelemällä
aiempaa suomalaista ja kansainvälistä tutkimusta sekä peilaamalla kaunokirjallisen journalismin käsitettä
erityisesti sen kattokäsitteeseen, feature-journalismiin.
Toinen tämän tutkielman tavoitteista on tehdä näkyväksi, kuinka kaunokirjalliselle journalismille
ominaiset kerronnan muodot ilmenevät Helsingin Sanomien sunnuntailiitteen ja Sunnuntaisuomalaisen
feature-journalismissa. Tutkimuksessa analysoidaan kirjallisuustieteellisen jäsennyksen, Marja-Leena
Palmgrenin kertomisen perusmuotojen, kautta kaunokirjalliselle tekstille ominaisten kertomisen
muotojen esiintymistä.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kaunokirjalliselle journalismille ominaiset kerronnan muodot ovat
osa myös sanomalehtien kerrontaa. Aineisto koostuu kymmenestä artikkelista, joten tuloksia ei ole
mielekästä eikä tarkoituksenmukaista yleistää koskevaksi koko suomalaisen journalismin tilaa.
Tutkimuksen tärkein anti onkin se, että se tekee kaunokirjallisen journalismin näkyväksi ja
havainnollistaa konkreettisesti kerronnan keinojen esiintymistä. Tutkimus myös osoittaa, että kertomisen
keinoa vaihdetaan usein silloin, kun kerronnassa vaihtuu aika, paikka tai näkökulma.
Vaikka suora ja selostava perinteinen journalistinen kerronta osoittautuikin jutuissa yleisimmäksi
kertomisen muodoksi, edusti lähes viidennes aineiston virkkeistä jotakin muuta kertomisen muotoa.
Niinpä kaunokirjallisen journalismin käsitteen määrittely ja sen vakiinnuttaminen niin tutkimuksen kuin
journalistisen työnkin kentälle on perusteltua ja tärkeää myös tulevissa alan tutkimuksissa.
|
|---|