| Summary: | Tutkielma tarkastelee kuoleman teemaa digitaalisessa Dark Souls -pelissä (2011). Aihetta lähestytään Jesper
Juulin tekemän jaottelun kautta, jossa hän katsoo digitaalisten pelien koostuvan sekä pelimekaniikasta että
fiktiosta. Tutkielman menetelmänä toimii lähipelaaminen.
Tutkielma osoittaa, kuinka kuolemalla on keskeinen sija niin pelin pelimekaniikassa kuin pelin fiktiossakin.
Nämä kaksi pelin ulottuvuutta muodostavat yhdessä kuolema-aiheisen esteettisen kokonaisuuden.
Pelimekaanisesti kuolema on jatkuvasti läsnä pelin korkean vaikeusasteen vuoksi. Kokematon pelaaja kohtaa
kuolemaruudun pelin aikana lukuisia kertoja, ja kuolemasta pelissä seuraava rangaistus on ankara.
Vaikeusaste saa myös pelimaailman tuntumaan armottomalta paikalta.
Tutkielma havainnollistaa, kuinka kuolema on laajalti läsnä myös Dark Soulsin fiktiossa. Pelimaailma on
täynnä kulttuurisia kuoleman merkkejä ja symboleja, kuten hautausmaita, raunioita ja ruumiita. Pelaajahahmo
kohtaa pelissä vihollisina erilaisia kuoleman personifikaatioita. Samoin pelin kertomat tarinat kytkeytyvät
usein kuolemaan ja menetykseen. Pelaaja ohjaa pelissä epäkuollutta ihmismäistä hahmoa, jolle jumalat ovat
langettaneet kuolemattomuuden kirouksen estääkseen oman valtakautensa hiipumisen. Pelaajahahmolle
paljastuu pelin myötä hirviöiden traagisuus, ja pelaaja joutuu pohtimaan myös kuolemantuottamisen
seurauksia.
Tutkimus osoittaa, että pelaajahahmon lukuisten kuolemien ja samanaikaisen kuolemattomuuden kirouksen
välinen ristiriita pelin keskeinen esteettinen ominaisuus. Tämä ristiriita avaa hedelmällisen maaperän
erilaisille tulkinnoille, joita voi tehdä esimerkiksi Freudin kuolemanvietin käsitteen tai Camus’n Sisyfoksen
myytin käsitteen kautta.
|
|---|