| Yhteenveto: | Tässä tutkimuksessa tutkittiin työholismin pysyvyyttä ja työholismin yhteyttä
työhyvinvointiin (työuupumus, sairauspoissaolot). Tutkimus perustui johtajien
seurantatutkimukseen, jossa aineistoa kerättiin yhteensä kuuden vuoden ajan vuosina 2009 (n= 898), 2011 (n = 465), 2013 (n = 406) ja 2015 (n = 237). Tutkittavista suurin osa oli miehiä (70%) ja tutkittavat olivat tutkimuksen lähtötilanteessa iältään 25–68 vuotiaita (ka = 46). Työholismi osoittautui tutkimuksessa sekä suhteellisesti (toistomittauskorrelaatiot) ettäabsoluuttisesti (keskiarvon muutos yli ajan) voimakkaasti pysyväksi ilmiöksi. Työholismin alakuvaajan, liiallisen työskentelyn, tasossa tapahtui heikkenemistä ensimmäiseltä mittauskerralta seuraaville, kun sitä mitattiin absoluuttisen pysyvyyden avulla. Työholismissa ja työholismin toisessa alakuvaajassa, pakonomaisessa työskentelyssä ei sen sijaan tapahtunut muutosta. Tarkasteltaessa työholismin yhteyksiä työhyvinvointiin havaittiin, että työholismi oli voimakkaasti yhteydessä työuupumukseen ja työholismin toinen alakuvaaja,pakonomainen työskentely oli yhteydessä myös lisääntyneisiin sairauspoissaoloihin. Työholismi vaikuttaisi siis olevan yksilön voimakkaasti pysyvä suhtautumistapa työn tekemiseen, joka heikentää työhyvinvointia lisäämällä työuupumuksen ja osittain myös sairauspoissaolojen määrää.
|
|---|