| Summary: | Tämä tutkielma tarkastelee Hannah Arendtin poliittisen ajattelun moderneja ja postmoderneja piirteitä. Tutkielma kartoittaa Arendtin ajattelun keskeisimmät teoreettiset taustavaikutteet ja motiivit, sekä esittelee Arendtin poliittisen filosofian keskeisimmät teoreettiset elementit. Keskeinen argumenttini on, että nämä elementit muodostavat yhden yhtenäisen teoreettisen projektin ja filosofisen ihmiskuvan, joka on koko Arendtin ajattelun keskeisin punainen lanka. Tutkin ja analysoin Arendtin ajattelun taustavaikutteita ja filosofista ihmiskuvaa moderni–postmoderni -keskustelun tarjoaman teoreettisen kehikon kautta. Tämä teoreettinen konteksti mahdollistaa myös Arendtia käsittelevän tutkimuskirjallisuuden analysoimisen moderni–postmoderni -akselilla. Esitän, että Arendtia koskevasta tutkimuskirjallisuudesta on tätä kautta mahdollista löytää kaksi selkeästi toisistaan poikkeavaa tulkinnan linjaa, jotka korostavat eri piirteitä Arendtin ajattelussa.
Tutkielma esittää omaperäisen luennan Arendtin ajattelun keskeisimmistä taustavaikutteista ja tavoitteista tutkimuskirjallisuudessa esitettyjen erilaisten tulkintojen pohjalta ja niiden kritiikkinä. Arendtin ajattelun keskeisimpinä yksittäisinä taustavaikuttajina voidaan nähdä Martin Heideggerin ja Immanuel Kantin filosofiat. Etenkin Heideggerin länsimaisen ajattelun ja olemisymmärryksen rationaliteetin kritiikki voidaan nähdä keskeisenä taustavaikuttajana Arendtin ajattelun projektille, joka palaa Heideggerin tavoin antiikin Kreikkaan saakka saavuttaakseen ymmärryksen joistain länsimaisen ajattelun keskeisimmistä ja perustavimmista käsitteistä. Siinä missä Heideggerin projekti on nimenomaan filosofinen ja ontologinen, korostuu Arendtin ajattelussa politiikan ja poliittisen toiminnan rooli vahvasti. Arendtin näkemyksen mukaan länsimaisen metafysiikan keskeisin ongelma on ajattelun ja toiminnan suhteen väärä ymmärtäminen, joka on johtanut virheelliseen ymmärrykseen politiikasta ja sen merkityksestä inhimilliselle olemiselle. Arendtin ajattelu on tässä mielessä inhimillisen ainutkertaisuuden ja yhteisöllisyyden suhteen uudelleenajattelua.
Arendt lukee metafysiikan historiaa virhepäätelmien historiana ja hän katsoo, että länsimainen traditio tulee lopullliseen päätökseensä 1900-luvulla kehittyvän totalitarismin myötä. Totalitarismi on Arendtin näkemyksen mukaan ilmiö, joka huipentaa länsimaiseen ajatteluun sen kreikkalaisesta alusta saakka juurtuneet metafyysiset virhepäätelmät niiden äärimäiseen muotoonsa. Arendtille post-totalitaarinen maailma on olennaisesti postmetafyysinen maailma. Esitän, että Arendtin poliittinen ajattelu tulee ymmärtää itsetietoisena postmetafyysisenä yrityksenä ajatella yhteisöllisyyttä täysin uudella tavalla. Tutkielma tarkastelee kuinka Arendtin filosofinen ihmiskuva muodostuu kaksiosaisena ontologisena vastakuvana toisaalta länsimaisen metafysiikan historialle ja sen virhepäätelmille ja toisaalta kriittisenä vastauksena Martin Heideggerin ja Immanuel Kantin filosofioille.
|
|---|