| Yhteenveto: | Tutkimuksessa tarkastellaan keskisuuressa rannikkokaupungissa tehtyjä lastensuojeluilmoituksia ja
niiden perusteella laadittuja selvityksiä vuonna 2013. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: 1) Mitkä
tekijät aiheuttavat määrällisesti eniten lastensuojelutarpeen selvityksiä? 2) Miksi lastensuojelutarpeen
selvitykset pitkittyvät? Tutkimus on aineistolähtöinen ja siinä on käytetty kahta eri
tutkimusmenetelmää: kvantitatiivista ja kvalitatiivista menetelmää. Tutkimuksen kvantitatiivinen
osuus koskee aineiston luokittelua ja pyrkimyksiä löytää pitkittymistä selittäviä tekijöitä (luku 5).
Kvalitatiivisessa osuudessa (luku 6) keskitytään kolmeen määrällisesti eniten lastensuojelutarpeen
selvityksiä johtaneeseen syyhyn (vanhempien jaksamattomuuteen, perheväkivaltaan tai sen uhkaan,
vanhempien päihteiden käyttöön) sekä lapsen hyvinvointia turvaaviin tekijöihin (luku 7).
Ensisijaisena tutkimustehtävänä on lisätä empiiristä tietoa selvityksistä sekä osallistua keskusteluun
lastensuojelun viimesijaisesta tehtävästä. Tutkimuksen toisena tärkeänä tehtävänä on keskustella
hyvinvoinnin luomisesta ja ylläpitämisestä jo yksilön olemassa olevissa systeemeissä. Tutkimuksessa
pohditaan sitä, onko perheen hätä autettavissa lastensuojelulla vai olisiko jossain peruspalveluissa
parantamisen ja tehostamisen varaa. Tutkimuksessa hyödynnetään kahta teoriaa: Jürgen Habermasin
kommunikatiivisen toiminnan teoriaa ja Urie Bronfenbrennerin systeemisen ekologisen kehityksen
teoriaa. Teoriat tarjoavat mahdollisuuden tarkastella yksilöä erilaisissa sosiaalisissa suhteissa, ja
toisaalta niiden avulla on mahdollista tarkastella systeemeissä esiintyviä jännitteitä. Nykyyhteiskunnassa
perheen tehtäviä on ulkoistettu, ja osasysteemien on kyettävä kommunikoimaan ja
tukemaan lasten kehitystä ja perheiden eri elämänvaiheita. Vaarana on, että yksilöiden sosiaaliset
järjestelmät muotoutuvat liian monimutkaisiksi.
Lastensuojelun asiakkuuden alkaminen on ollut vahvasti esillä lastensuojelulain (lsL 417/2007) tultua
voimaan. Julkisuudessa huomiota ovat saaneet lastensuojelulaissa asetetut määräajat ja kuntien kyky
noudattaa niitä. Tutkimuksen primääriaineiston muodostavat tutkimuskaupungin pitkittyneet
lastensuojelutarpeen selvitykset (N=231). Tutkimuksessa analysoidaan teorian ja käytännön välisen
vuoropuhelun kautta lastensuojelutarpeen selvitysprosessia. Vuoropuhelu käydään kuuden eri
tapauksen avulla. Tapaukset on valittu siten, että ne toimivat kurkistusikkunoina lastensuojelussa
alkuarviointia tekevien sosiaalityöntekijöiden arkeen. Tapausten henkilöiden yksityisyys on suojattu,
sillä niistä on poistettu ja muunneltu tunnistamista helpottavia yksityiskohtia. Aineiston käsittely on
ollut sensitiivistä ja sosiaalityön eettisiä periaatteita kunnioittavaa.
Tutkimustulosten perusteella vuorovaikutus ei toimi eri auttamisjärjestelmien välillä. Lapsi jää usein
auttamatta, ja selvitysten tekeminen hidastuu. Selvitykset ovat hidasliikkeisiä, kompleksisia
prosesseja, joissa on käytettävissä samanaikaisesti paljon tietoa ja liian vähän relevanttia tietoa.
|
|---|