| Yhteenveto: | Tässä Pro Gradu tutkielmassa tarkastellaan arkkitehtuurikasvatusta kokijakeskeisen ympäristöestetiikan näkökulmasta. Lisäksi tuon esille humanistisen maantieteen ja ympäristöpsykologian näkökulmia aihealueen tarkastelussa. Hahmottelen yleistä kuvaa siitä, mitä Suomessa toteutettava arkkitehtuurikasvatus pitää sisällään. Tutkimus on laadullinen ja teorialähtöinen ja sen tavoitteena on tuoda arkkitehtuurikasvatukseen uudenlaista näkökulmaa, jossa rakennettua ympäristöä lähestytään kokijan näkökulmasta ja sen esteettisiä laatupiirteitä huomioiden. Tutkielmassa käsitellään paikan merkitystä kokijalle ja kokijan ja ympäristön vastavuoroista suhdetta muun muassa fenomenologisen ympäristöestetiikan näkökulmasta ja pohdin miten näitä esille nousevia huomioita voisi tuoda osaksi arkkitehtuurikasvatuksen käytäntöjä. Yhtenä lähtökohtana on Maurice Merleau-Pontyn ruumiinfenomenologia, jonka pohjalta rakennetun ympäristön
kokemista tarkastellaan ruumiillisena kokemuksena.
Teoreettisen aineiston lisäksi tuon esille havaintojani taiteen perusopetuksen parissa toteutetusta arkkitehtuurikasvatus-projektista, jonka sisältöjä tarkastelen valitsemastani kokemuksellisen ympäristöestetiikan näkökulmasta. Projektia koskevan aineiston olen koonnut ryhmähaastattelun avulla. Tutkimusaineistoa olen analysoinut teoriasta nousevan teemoittelun avulla. Keskeisiä teemoja, joiden kautta lähestyn aihealuettani ovat ympäristön esteettisen havaitsemisen moniaistisuus, havaitsijan ja ympäristön suhteen vastavuoroisuus sekä ihmisen identiteetin ja paikan välisen suhteen merkityksellisyys. Tutkielmassani yhdistyvät teoreettinen sisältö ja käytännönläheinen tarkastelu ja tuon esille, että ympäristöestetiikan käsitteet ja kokemuksellinen näkökulma rakennettuun ympäristöön ja sen esteettiseen tarkasteluun soveltuvat hyvin arkkitehtuurikasvatukseen. Esteettinen näkökulma sisältyy taiteen perusopetuksessa toteutettavan arkkitehtuurikasvatuksen opetuksen tavoitteisiin ja sisältöalueisiin. Kokijan ja hänen havaintojensa ja kokemustensa tuominen arkkitehtuurikasvatuksen lähtökohdaksi voi lisätä oppijan osallisuuden tunnetta ja syventää hänen ympäristösuhdettaan, millä voi olla kauaskantoisia merkityksiä. Tutkielma tuo esille, että kokijakeskeinen ympäristöestetiikka tarjoaa kokonaisvaltaisen lähestymistavan ympäristöön ja voi näkökulmillaan rikastuttaa arkkitehtuurikasvatuksen opetusta.
|
|---|