| Summary: | Tutkimuksessa selvitettiin laajenna ja vahvista -teoriaa (Fredrickson, 1998) ja 3:1 suhdelukuajattelua (Fredrickson, 2009; Fredrickson & Losada, 2005) hyödyntäen, onko tarmokkuutta kolminkertaisesti enemmän suhteessa uupumusasteiseen väsymykseen kokevilla enemmän työn, persoonallisuuden ja hyvinvoinnin voimavaroja samanaikaisesti arvioituna (laajenna-hypoteesi) ja tapahtuuko heillä enemmän myönteistä kehitystä näissä voimavaroissa vuoden aikavälillä (vahvista-hypoteesi). Työhyvinvointia tutkimuksessa tarkasteltiin tarmokkuuden kautta ja työpahoinvointia uupumusasteisen väsymyksen kautta. Keskeisenä tutkimusongelmana oli selvittää soveltuuko kukoistuksen 3:1 suhdeluku tarmokkuuden ja uupumusasteisen väsymyksen suhteen tarkasteluun. Tutkimuksessa hyödynnettiin vuoden seuranta-aineistoa (n = 1314), ja aineistoa analysoitiin varianssianalyysin avulla.
Tarmokkuuden ja uupumusasteisen väsymyksen suhdeluvun perusteella muodostettiin kolme ryhmää: 1) uupuneet (n = 249), 2) tarmokkaat (n = 888) ja 3) kukoistavan tarmokkaat (n = 177). Tulokset osoittivat, että laajenna-hypoteesi sai tukea, sillä kukoistavan tarmokkaat raportoivat eniten työn, persoonallisuuden ja hyvinvoinnin voimavaroja samanaikaisesti arvioituna. Tutkimuksessa testattu vahvista-hypoteesi, joka olettaa voimavarojen vahvistuvan pitkällä aikavälillä runsaasti myönteisiä tunteita suhteessa kielteisiin tunteisiin kokevilla, ei saanut tukea.
Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että kukoistuksen 3:1 suhdelukua voidaan hyödyntää työhyvinvoinnin tarkasteluun. Runsas tarmokkuuden kokemus suhteessa uupumusasteiseen väsymykseen edisti työntekijöiden samanaikaista hyvinvointia, kun sitä tarkasteltiin laajasti huomioiden mm. oireilu, tyytyväisyys ja optimismi. Sen sijaan vahvista-hypoteesi kaipaa vielä lisätarkastelua. Tutkimuksen pohjalta voidaan todeta, että sekä yksilön että organisaatioiden tulisi pyrkiä edistämään tarmokkuuden kokemuksia työssä, esimerkiksi palautumisen ja työn voimavarojen lisäämisen kautta.
|
|---|