| Summary: | Tutkimuksen ongelmanasettelu koskee tunisialaisen yhteiskuntajärjestelmän virallisen
selityksen retorista rakentumista. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, kuinka Tunisian
presidentti Ben Ali pyrkii puheessaan oikeuttamaan poliittisen järjestelmänsä.
Pyrkimyksenä on tarkastella, mitä seikkoja ja miksi hän nostaa puheissa esiin, mitä asioita
hän liittää toisiinsa ja toisaalta mitä hän pyrkii erottelemaan. Yleisellä tasolla voidaan
todeta, että Ben Alin näkemykset Tunisian poliittisen järjestelmän tilasta eroavat
voimakkaasti kriittisten kansainvälisten järjestöjen näkemyksistä.
Tutkimuksen analyysimenetelmänä on käytetty Chaïm Perelmanin retoriikan teoriaa.
Tällöin puheiden tarkastelu on aloitettu yleisön määrityksellä. Tämän jälkeen on siirrytty
tarkastelemaan argumentaation taustalla vaikuttavia esisopimuksia, jolloin on tutkittu sitä,
millaisille arvoille ja olettamuksille presidentti perustaa argumentaationsa. Lopuksi on
tutkittu puheiden argumentaatiotekniikoita, eli niitä retorisia strategioita, joita presidentti
käyttää puheessaan. Tutkimuksen aineisto muodostuu presidentti Ben Alin virallisista
puheista vuosilta 2000–2005. Jokaiselta vuodelta aineistossa on keskimäärin neljä puhetta.
Ben Ali pyrkii puheillaan vaikuttamaan kolmeen pääasialliseen yleisöryhmittymään.
Tunisialaisen yleisön lisäksi presidentti puhuu arabimaailmalle ja länsimaille. Puheiden
yleisökonstruktio on hyvin laaja ja se voidaan huomata myös presidentin argumentaatiosta,
joka on monin paikoin tasapainoilua ohuella viivalla, jotta tietyt sanavalinnat eivät
aiheuttaisi ristiriitaa monimuotoisen yleisön keskuudessa. Myös suuri osa presidentin
käyttämistä esisopimuksista on luonteeltaan universaaleja, jolloin kaikkien yleisön jäsenten
voidaan nähdä pystyvän seisomaan esisopimusten takana. Varsinaisissa argumentaation
tekniikoissa puheista nousee esiin kaksi pääasiallista argumenttia järjestelmän
oikeuttamiseksi: viittaaminen Tunisian hyvään kansantaloudelliseen tilanteeseen sekä
etenkin terrorismia vastaan taisteleminen.
Tutkimuksen tuloksista voidaan nähdä, että etenkin Yhdysvaltoihin vuonna 2001
kohdistuneet terrori-iskut vaikuttavat presidentin retoriikkaan. Presidentti korostaa
aikaisempaa menestyksekästä toimintaansa islamistiterrorisminvastaisessa kamppailussa
pyrkien johtamaan kuulijan siihen ajatukseen, että Ben Alin linja on hyväksi havaittu ja
oikeutettu. Tunisian tilanteessa voidaan nähdä, että maan demokraattista kehitystä on
kavennettu perustelujen pohjautuessa islamismin uhkaan. Tällöin poliittisen osallistumisen
mahdollisuuksia on rajoitettu islamistien lisäksi myös muulta kansanosalta. Kun siis Ben
Ali pyrkii estämään islamistien valtaannousun, joka olisi uhka demokratialle, harjoittaa
presidentti itse varsin epädemokraattista politiikkaa.
|
|---|