| Summary: | Suomalaisessa perusopetuksessa on toteutettu viimeisten vuosikymmenten aikana
muutoksia, jotka vaikuttavat perustavalla tavalla opetuksen sisältöön, muotoon ja
tarkoitukseen. Yksilöllisyys ja taloudelliset tavoitteet ovat saaneet entistä keskeisemmän
merkityksen koulutuspoliittisen toiminnan osana. Kasvatustieteissä on viitattu
koulutusjärjestelmän uuteen kehitysvaiheeseen koulutuksen kolmantena aaltona. Kehitys
on osa tehokkuuden, valinnanvapauden ja kilpailun nimissä toteutettua julkisen hallinnon
uudelleenorganisointia. Tämän tutkimuksen tehtävä on tarkastella koulutuksen kehitystyön
saamia diskursiivisia muotoja vapauden, hyvinvoinnin ja tasa-arvon suhteen. Yksilölliset
käytännöt ovat historiallisesti esiintyneet tasa-arvon tavoitteen vastaisina – nyt niistä on
kuitenkin tullut sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ehto. Millä tapaa koulutuksellisen tasaarvon
uusi diskurssi rakentuu suhteessa peruskoulun historiaan ja perusopetusta sittemmin
kohdanneeseen uusliberalistiseen kehitystyöhön? Lähestyn aihetta diskurssianalyysin
keinoin pyrkien kuvaamaan koulutuksellisen keskustelun poliittista ja hallinnallista
luonnetta.
Tutkimusaineistonani on hallituskausittain ilmestyvä Koulutuksen kehittämissuunnitelma
vuosina 2003-2008 ja 2007-2012. Kehittämissuunnitelmat ilmentävät koulutuksen
kolmannelle vaiheelle ominaisia arvoja: yksilöllisyyden, jouston ja valinnanvapauden
ihanteita. Toisaalta ne pyrkivät ylläpitämään hyvinvointivaltioon ja peruskoulun historiaan
keskeisellä tavalla liittyviä tasa-arvon ja sosiaalisen hyvinvoinnin tavoitteita.
Koulutuspolitiikan käytännöt rakentuvat koulutuksen kehittämissuunnitelmissa
pedagogiselle ja terapeuttiselle tavoitteelle. Yksilölliset tarpeet, mahdollisuudet ja kyvyt
ohjaavat suunnitelmissa opetuksen sisältöä ja muotoa. Koulutuksellista tasa-arvoa
tarkastellaan kehitystyössä yhteisen asteikon ja vertailun sijaan yksilöllisistä lähtökohdista.
Koulutuksen uusi normi ei rakennu kansalliselle tavoitteelle tai muodolliselle
oppimäärälle, vaan oppilaan yksilöllisistä ominaisuuksista johdetuille toiminnan ehdoille.
Toisaalta oppilas ja kouluyhteisö tuodaan kehittämissuunnitelmissa osaksi sosiaali- ja
talouspoliittista toiminnan kenttää. Koulutuksen kehittäminen perustuu erilaisille
yhteiskunnallisille tavoitteille, kuten syrjäytymisen ehkäisylle tai työmarkkinoiden
tarpeiden täyttämiselle. Yksilölliset rakenteet syntyvät osana tätä sosiaalista ja taloudellista
kehitystyötä; niistä tulee koulutuksen kehittämissuunnitelmissa taloudellisen menestyksen
ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edellytys. Oppilas tuodaan koulutuksen
kehittämissuunnitelmissa osaksi yhteiskunnallista kehitystyötä yksilöllisten tarpeiden,
mahdollisuuksien ja rajoitteidensa kautta.
|
|---|