| Yhteenveto: | Tutkielmani käsittelee traumaattisten kokemusten ilmenemistä päähenkilössä ja hänen käyttäytymisessään Heikki Hietamiehen romaanissa Äideistä parhain. Tutkin myös, millä tavoin trauma ilmenee itse romaanin kerronnassa; miten trauma siis muuntuu kirjallisuuden kieleksi.
Päädyin aiheeseen, koska Hietamiehen romaanista ei ole tehty vastaavaa traumafiktioon liittyvää tutkimusta. Sotalasten traumaattisista kokemuksista ylipäätään on jonkin verran tehty tieteellisiä tutkimuksia ja vuosikymmenten saatossa myös sotalasten omaelämäkerrat ovat nousseet yhä enemmän esille.
Aloitan tutkielmani käsittelemällä traumakäsitteen syntyä, oireita ja vaiheita. Tuon luvussa esiin myös traumanarratiivisen tutkimuksen sekä lähestyn myös traumakertomusten estetiikkaa lähinnä tutkijoiden Sirkka Knuuttilan ja Anne Whiteheadin näkökulmista käsin. Kolmannessa luvussa käsittelen lastensiirtojen historiallista taustaa, miten kaikki alkoi ja miten lasten paluu takaisin kotimaahan sujui. Tämän jälkeen siirryn käsittelemään päähenkilön romaanissa ilmeneviä traumoja ja niiden kerrontaa. Viimeisessä luvussa nostan esiin päähenkilön traumaattisen matkan sovituksen, mutta käsittelen lyhyesti myös kirjallisuuden reseptiontutkimuksen näkökulmaa, sitä miten lukijat ovat ottaneet Hietamiehen teoksen vastaan.
|
|---|