| Yhteenveto: | Tutkimuksen päätavoitteena oli selvittää lastensuojelun kanssa tekemisissä olleiden vanhempien
luottamusta lastensuojelua kohtaan. Vanhemmilta kysyttiin haastattelemalla heidän
ennakko-oletuksiaan lastensuojelusta, kokemuksiaan ensimmäisestä interventiosta
sekä tietouttaan omasta positiostaan ja oikeuksistaan. Haastateltavien lastensuojeluasiakkuus
vaihteli kertaluontoisista kohtaamisista useamman vuoden kestäneeseen kontaktiin.
Ensimmäisen intervention taustalla oli valtaosalla lastensuojeluilmoitus; joko perheenjäsenen,
muun yksityisen henkilön tai viranomaisen tekemä. Tutkimuksen toisena tavoitteena
oli tarkastella lastensuojeluilmoitusten syitä sekä lasten että vanhempien kohdalla.
Kyseessä on laadullinen tutkimus, jossa on käytetty monimetodista tutkimusotetta. Empiirisenä
aineistona on seitsemän haastattelua, joissa on kuitenkin haastateltu yhteensä
kymmentä vanhempaa. Aineiston analyysi perustuu sisällönanalyysiin. Tutkielman viitekehyksessä
kuvataan lastensuojeluprosessin alkuvaihetta ja varsinaisessa teoriaosuudessa
pohditaan luottamuksen käsitettä. Kvantitatiivisessa osuudessa on analysoitu tutkimuspaikkakunnan
lastensuojeluilmoituksia ja vertailtu niitä kuuden muun paikkakunnan ilmoituksiin.
Tutkimus paljasti, että lastensuojelun maine on pelottava. Pelko lasten huostaanotosta
saattoi viivästyttää avun hakemista tai vastaanottamista. Luottamus lastensuojeluun perustui
lähinnä uskoon institutionaalisen toiminnan oikeudenmukaisuudesta, konkreettisen
avun saamisesta sekä kuulluksi tulemisen tunteesta. Kertaluontoisissa tapaamisissa koettiin
tyytyväisyyttä sekä keskusteluun että yleensäkin interventioon. Eniten epäluottamusta oli
haastateltavilla, jotka olivat hakeneet apua, mutta kokivat, ettei heidän asiantuntijuuttaan
vanhempina kunnioitettu. Valtaosa haastatelluista ei tiennyt intervention jälkeenkään, oliko
perheestä tehty lastensuojeluilmoitus tai miten lastensuojeluprosessi toimii. Kaikilla ei ollut
myöskään tietoa asiakkaan oikeuksista eikä siitä, olivatko he lastensuojeluperheitä, siis
lastensuojelun ”kirjoissa ja kansissa”.
Kvantitatiivinen aineisto vahvisti aiempaa tutkimustulosta siitä, että päihteidenkäyttö on
ylivertaisesti suurin syy lastensuojeluilmoituksiin. Sen sijaan mielenterveysongelmien
osuus lastensuojeluilmoitusten syynä oli yllättävän pieni. Eri paikkakuntien välillä esiintyi
tilastollisia eroavaisuuksia, mikä saattaa olla osoitus lastensuojelun paikallisten toimijoiden
kulttuurien erilaisuudesta. Suurimmat erot olivat siinä, painottuiko ilmoituksissa huoli lapseen
vai vanhemmuuteen. Viranomaisten osuus lastensuojeluilmoitusten tekijöinä tutkimuspaikkakunnalla
oli lähes 85 %, mikä valtakunnallisesti vertailtuna on merkittävän korkea
osuus.
|
|---|