| Yhteenveto: | Tässä tutkielmassa käsitellään ns. pedagogista paradoksia. Johdantoa seuraavassa
pääluvussa esitellään Immanuel Kantin (1724-1804) filosofiaa niiltä osin kuin se liittyy
pedagogiseen paradoksiin, sillä Kantin muotoilut pakon ja vapaan tahdon yhdistämisen
vaikeudesta ovat muodostuneet paradigmaattisiksi viittauskohteiksi pedagogista paradoksia
käsittelevässä keskustelussa. Kolmannessa pääluvussa tuodaan esiin yhteensä viisi eri
nykytulkintaa tai näkökulmaa pedagogiseen paradoksiin. Pyrkimyksenä on valottaa, mitä
käsitteellä ’pedagoginen paradoksi’ voidaan tarkoittaa. Eri tulkitsijat tarjoavat vastauksiksi
erilaisia painotuksia. Pedagoginen paradoksi voi olla eksistentiaalinen muistutus lapsen
arvokkuudesta (Lovlie), sosialisaation ylittämistä kasvatuksen myötä (Siljander), vapauden
ja pakottavien yhteiskunnallis-kulttuuristen reunaehtojen välinen jännite (Kivelä), spesifi
liberaalin yhteiskunnan paradoksi (Uljens) tai näennäinen jännite, joka ratkeaa
ymmärtämällä Kantin kasvatusajattelu osana hänen laajempaa soveltavaa etiikkaansa
(Louden). Tarkoituksena on esitellä näitä tulkintoja sekä myös arvioida joiltain osin niiden
suhdetta Kantin omiin Über Pädagogik -teoksessa esiin tuleviin näkemyksiin.
Neljännessä pääluvussa käsitellään valtaa ja auktoriteettia, koska kasvatussuhteen
katsotaan aina olevan epäsymmetrinen suhde, jossa kasvattajalla on enemmän valtaa
kasvavaan kuin kasvavalla kasvattajaan. Päätännässä kootaan tulkintojen yhtäläisyyksiä ja
eroja sekä pohditaan hieman sitä, missä muodossa keskustelua pedagogisesta paradoksista
on mielekästä pitää vireillä ja missä mielessä ehkä ei. Työn yhtenä keskeisenä
loppupäätelmänä on, että pedagogisen paradoksin ytimestä on edelleen löydettävissä
Kantin teoreettisessa filosofiassaan esittämä antinomia vapauden ja luonnonkausaalisuuden
välillä, vaikka eräiltä muilta osin pedagogista paradoksia koskeva keskustelu on etääntynyt
suhteellisen kauas Kantin näkemyksistä. Esimerkiksi Kivelän tulkinta pedagogisesta
paradoksista on siinä mielessä irronnut Kantin ajattelusta, että Kivelä ei jaa Kantin
moraalifilosofisia näkemyksiä. Tällöin kasvattaminen näyttäytyy Kivelällä huomattavasti
paradoksaalisempana toimintana kuin Kantilla. Myöskään pragmaattisessa muodossaan
ymmärrettynä pedagoginen paradoksi ei ratkea. Näin siksi, että ei ole olemassa mitään
universaalisti pätevää mekaanista vastausta pakottamisen (ohjauksen) ja vapauden oikeasta
suhteesta partikulaarissa kasvatustilanteessa tai –suhteessa ylipäätään.
|
|---|