| Summary: | Tässä tutkielmassa käsittelen solipsismin teemaa Ludwig Wittgensteinin myöhäiskauden
filosofiassa. Tavoitteena on tarkastella huolellisesti Wittgensteinin solipsismiin liittyviä
tekstikokonaisuuksia ja huomautuksia ja selvittää, kuinka näiden kautta hahmottuu
moniosainen ja voimakas kritiikki solipsismia vastaan. Esitän, että Wittgensteinin kriittiset
argumentit kehittyivät hänen käytyään 1930-luvun alussa ajattelussaan läpi metodologisen
solipsismin vaiheen; esitän myös, että Wittgensteinin solipsismin kritiikki pohjautui
”minän” ja ”aistimuksen” käsitteiden kieliopilliseen tarkasteluun; ja että hän tulkitsi
metafyysisen solipsismin lähteeksi taipumuksen käyttää tiettyjä käsitteitä irrotettuna
varsinaisesta toimintaympäristöstään tavalla, joka johtaa filosofisiin virhepäätelmiin.
Sovellan tutkielmassani erityisesti Jaakko Hintikan Wittgenstein-tulkintaa. Kiinnitän myös
huomiota Wittgensteinin filosofian erityispiirteisiin ja korostan hänen keskeistä
kiinnostustaan välittömään kokemukseen liittyviin filosofisiin ongelmiin, joka tekee
solipsismista olennaisen painavan teeman hänen tuotannossaan.
Tutkielma sisältää neljä päälukua. Luku 2 käsittelee solipsismia koskevaa keskustelua
Sinisessä kirjassa (1933-34), jonka kautta Wittgensteinin solipsismin kritiikin
peruselementit tulevat näkyviin. Luku 3 tarkastelee hänen 1930-luvun alun metodologista
solipsismiaan ja muutosta, joka tämän jälkeen tapahtui hänen käsityksessään
aistimuskielestä. Luku 4 käsittelee ensisijaisesti Wittgensteinin huomautuksia ”minä”-
sanan kieliopista ja eräiden myöhempien filosofien (ennen kaikkea G.E.M. Anscomben)
näistä johtamia ajatuksia, sekä liittää huomautukset muiden Wittgensteinin
myöhäisfilosofian tärkeiden teemojen yhteyteen. Luku 5 keskittyy tekstiin ”Muistiinpanoja
luentoihin 'yksityisestä kokemuksesta' ja 'havainnonsisällöistä'” (1934-36), tuoden esiin
ambivalentteja piirteitä Wittgensteinin suhteesta solipsismiin sekä hänen ajattelunsa
fenomenologisia painotuksia.
|
|---|