Summary: | Tutkimus on luonteeltaan kirjallisuuskatsaus, joka paneutuu tarkastelemaan matalia taajuuksia ja sen vaikutuksia. Vaikutusten tarkastelu on jaettu fysiologisiin ja psykologisiin vaikutuksiin.
Ihmisen kehon ominaistaajuudet ovat matalia taajuuksia eli pääosin alle 113 Hz. Matalat taajuudet resonoivat ihmisen kehon ja elinten ominaistaajuuksien kanssa, jonka vuoksi niillä on vaikutusta ihmiseen. Matalia taajuuksia hyödynnetään ihmisten hoitamisessa, josta esimerkkinä on fysioakustinen terapia. Matalia taajuuksia voidaan käyttää myös ääniaseissa, jolloin niiden tarkoituksena on häiritä ihmistä. Matalia taajuuksia esiintyy myös jatkuvasti arkielämässä erilaisen melun muodossa.
Tutkielman perusteella voi sanoa, että vaikka matalilla taajuuksilla on vaikutusta ihmisen fysikaaliseen puoleen, parhaimmat tulokset saadaan kuitenkin kun ihminen otetaan huomioon kokonaisuutena, jolla on myös psykologinen puoli.
|