| Summary: | Maatilan sukupolvenvaihdos nähdään useimmiten pelkästään taloudellisena toimena eli
omaisuuden siirtymisen näkökulmasta. Tällöin jää huomioitta, että sukupolvenvaihdos on
kuitenkin mitä suuremmassa määrin myös sosiaalinen prosessi, joka liittyy ihmisten välisiin
suhteisiin. Tässä tutkimuksessa sukupolvenvaihdos käsitteellistetään prosessina, joka alkaa jo
lapsuudessa jatkajaksi sosiaalistumisesta ja päättyy lopulta onnistuneeseen
sukupolvenvaihdokseen. Jatkajaksi kasvaminen, jatkajan valinta, viljelijän ammatissa
toimiminen ja tilanpidosta luopuminen ovat sukupolvenvaihdoksen vaiheita, jotka kaikki
saavat merkityksensä ihmisten välisessä kanssakäymisessä.
Talonpoikaisen elämäntavan keskeisin kulttuurinen malli, jatkajuuden ideaali on tutkimuksen
keskiössä. Tutkimuksessa tarkastellaan 2000–luvulla sukutilaa jatkaneiden viljelijöiden
sitoutumista jatkuvuuden tavoitteluun sekä sitä, millä tavalla tämä sitoutuminen määrittää
sukupolvenvaihdosprosessia. Tutkimuksen perusteella on mahdollista esittää kaksi jatkajuutta
selittävää ideaalityyppiä, talonpoikainen jatkajaksi kasvaminen ja yrittäjäpäätökseen
perustuva päätös ryhtyä tilan jatkajaksi. Nämä ideaalityypit eroavat toisistaan ennen kaikkea
suhtautumisessaan tilojen jatkuvuutta määrittävään kulttuuriseen malliin.
Tutkimuksen perusteella on syytä huomata, ettei sukupolvenvaihdos sosiaalisena prosessina
ole ohi vielä siinä vaiheessa, kun tila siirtyy seuraavan polven hallintaan.
Sukupolvenvaihdoksessa kun on kyse paitsi tilan juridisesta siirtymisestä jatkajalle, myös
vastuun siirtymisestä. Tilasta luopuminen ja siihen keskeisesti kytkeytyvä vastuun siirtymisen
prosessi ei useinkaan ole tiloilla täysin ongelmaton. Juuri tästä syystä sukupolvenvaihdos voi
johtaa tilatasolla myös ihmissuhteisiin liittyviin ristiriitoihin vanhan ja nuoren polven välillä.
|
|---|