| Summary: | TIIVISTELMÄ
Salminen, Emilia. 2011. Sykemittarin käyttö ja henkilökohtainen liikuntaneuvonta lukio-laistyttöjen harjoittelussa – kokemukset puhuvat. Jyväskylän yliopisto. Liikuntapedagogii-kan pro gradu – tutkielma. 99 s.
Pro gradu – tutkielmani tarkoituksena oli selvittää lukiolaistyttöjen kokemuksia sykemitta-rin käytöstä koululiikunnassa ja sen ulkopuolella, henkilökohtaisesta liikuntaneuvonnasta sekä niiden merkitystä harjoittelulle ja kestävyyskunnossa yhdeksässä viikossa tapahtuneil-le muutoksille. Lisäksi tutkielmani oli tarkoitus kuvata osallistujien kokemuksia sykemitta-rin ja henkilökohtaisen liikuntaneuvonnan sopimisesta lukion liikuntakurssille. Tutkielmani oli luonteeltaan laadullinen, ja sen tieteenfilosofisena lähtökohtana oli fenomenologis-hermeneuttinen lähestymistapa. Keräsin tutkimusaineiston syksyllä 2010 neljältä keski-suomalaisen lukion ensimmäiselle liikuntakurssille, Taitoa ja kuntoa – kurssille, osallistu-neelta tytöltä. Tutkielmani laadullinen aineisto koostui tutkimuksen puoleen väliin ajoittu-neista haastatteluista sekä alku- ja loppukyselyiden avoimista kysymyksistä. Laadullisen aineiston analysoinnissa käytin aineistolähtöistä analyysiä. Tutkielmani määrällinen aineis-to muodostui osallistujien kestävyyssukkulajuoksun alku- ja lopputestin tuloksista, syke-mittareiden syketiedoista sekä kyselylomakkeiden monivalintaväittämien vastauksista. Määrällistä aineistoa analysoidessani vertailin silmämääräisesti osallistujien omia testitu-loksia, harjoitusohjelmia sekä syketietoja keskenään.
Tutkimukseen osallistujat saivat tutkimuksen alussa ja puolivälissä liikuntaneuvontaa, jon-ka aikana ohjeistin heitä oman harjoitusohjelman tekemiseen. Lukiolaistytöt laativat itsel-leen tutkimuksen alussa yhdeksäksi viikoksi harjoitusohjelman, jonka päätavoitteena oli kehittää kestävyyskuntoa harjoittelemalla monipuolisesti eri sykealueilla. Heidän oli tarkoi-tus harjoitella ohjelmansa mukaisesti sykemittaria apunaan käyttäen. Tutkielmani tulosten perusteella lukiolaistyttöjen sykemittarikokemukset olivat pääosin myönteisiä, mutta myös hyvin yksilöllisiä. Tyttöjen mielestä sykemittareista oli hyötyä harjoittelussa, mutta he eivät kuitenkaan yhdistäneet sitä kestävyyskunnon kehittymiseen. Sykemittarin avulla he kertoi-vat seuranneensa harjoituksen aikaista sykettä ja eri sykealueilla liikkumista. Suurimmaksi ongelmaksi kaksi tyttöä koki sen, etteivät he muistaneet ottaa sykemittaria mukaan harjoi-tuksiin. Liikuntaneuvonta ei herättänyt tytöissä suuria tuntemuksia ja liikuntaneuvonnan merkitys harjoittelussa ja kestävyyskunnossa tapahtuneissa muutoksissa jäi epäselväksi. Kestävyyssukkulajuoksun testitulosten perusteella osallistujien kestävyyskunto oli kehitty-nyt tutkimuksen aikana. Lukiolaistyttöjen kokemukset sykemittarin sopimisesta lukion lii-kuntakurssille olivat ristiriitaisia. Lukiolaistytöt kokivat, ettei liikuntatunneilla liikuttu kun-nolla, niin että syke nousisi. Tämän vuoksi he eivät olleet käyttäneet mittareita liikuntatun-neilla. Tytöt mainitsivat kuitenkin, ettei sykemittarista ole haittaakaan koululiikunnassa. Tulevaisuuden liikunnanopettajakoulutuksessa tulisikin mielestäni painottaa sykemittarin ja nykyteknologian hyödyntämistä koululiikunnassa.
Avainsanat: sykemittari, kestävyyskunto, liikuntaneuvonta, harjoittelu, kokemukset
|
|---|