| Summary: | Tutkimukseni lähti kiinnostuksesta kyläkouluja ja niiden erityispiirteitä kohtaan. Tavoitteekseni muodostui selvittää tässä laadullisessa tapaustutkimuksessa, miten oppilaat kokevat kyläkoulunsa; millaisia asioita korostetaan, mistä pidetään ja mistä ei? Näistä seikoista pyrin koostamaan hyvän kyläkoulun mallin. Aineisto on kerätty havainnoimalla, kirjoitelmalla ja teemahaastattelulla keskisuomalaisella kyläkoululla. Tutkimukseeni osallistui kymmenen 5.- 6. luokan oppilasta yhdysluokasta, jossa opiskeli yhdessä vuosiluokat 3.- 6. Kuten aikaisemmissa tutkimuksissakin, kyläkoulu oli oppilaista turvallinen paikka, jossa viihdyttiin hyvin. Tärkeimmäksi lasten kannalta nousee kavereiden, kiusaamattomuuden ja mukavien opettajien merkitys. Oppilaat ovat yllättävänkin tyytyväisiä koulunsa erilaisiin ympäristöihin, fyysisestä ympäristöstä psyykkis-sosiaaliseen ympäristöön. Vaikka koulurakennus on melko vanha, eikä sen pihalta löydy moderneimpia leikkivälineitä, on se oppilaiden mielestä pääsääntöisesti miellyttävä ympäristö. Toki muutama eriävä mielipide mahtui joukkoon. Kritisoinnin kohteeksi nostettiin liikuntatilojen pieni koko ja tiettyjen leikkivälineiden, kuten pesäpallovälineiden puute.
Oppimisesta pidettiin ja oppilaat löysivät itselleen mieluisimman opiskelutavan helposti. Mieluisimpien oppimistapojen joukkoon rankattiin tietokonetyöskentely, ryhmätyö ja tehtävien teko opettajan opetuksen jälkeen. Koulun ulkopuolisesta opetuksesta kuten retkistä ja leirikoulusta pidettiin myös hyvin paljon. Epämiellyttäviksi asioiksi koulunkäynnin kannalta kiteytyivät yksin jääminen, kiusaaminen sekä epämieluisat aineet ja kokeet. Kyläkoululaiselle toisten auttaminen oli itsestäänselvyys ja pienempiä oppilaita autettiin mielellään, mikä johdatteleekin pienemmät oppilaat lähikehityksen vyöhykkeelle.
|
|---|