| Yhteenveto: | Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, millaisena poliittisena kysymyksenä pakolaisuus ilmenee
eduskunnassa kun sitä tarkastellaan kansanedustajien tuottamien tekstien kautta. Näkökulma ei
rajoitu ainoastaan pakolaiskeskustelun teemojen kuvaamiseen, vaan tutkimuksen tavoitteena on
lisäksi avata tulkintaperspektiivi eduskuntaan poliittisen puheen paikkana, jossa sanastot,
argumentaation tavat ja mahdollisuudet määrittyvät eduskunnan asemasta edustuksellisen
demokratian instituutiona.
Tutkimuksen aineisto muodostuu eduskunnan pakolaisuutta käsittelevistä asiakirjoista vuosilta
1968–1994. Niistä tulkittavaksi on valikoitunut lähinnä sellaisia, joita on käsitelty eduskunnan
täysistuntosalissa eli suullisia kysymyksiä ja lakikäsittelyiden eri vaiheissa käytyjä keskusteluja.
Siten mahdollistuu aineiston lukeminen retorisen ja representoivan vallan käyttönä, kielellisenä
kamppailuna maailman määrittelemisestä.
Tutkimus jäsentyy neljään osaan. Ensimmäisessä tarkastellaan valtiollisen pakolaispolitiikan
historiaa ja periaatteita, toisessa eduskuntaa argumentatiivisen toiminnan paikkana ja kolmannessa
pääosiossa hahmotellaan pakolaiskysymystä eduskunnan eri asiakirjatyyppien valossa ja esitellään
asiakirjojen tulkintamahdollisuuksia taulukoiden kautta. Varsinaisessa tulkintaosiossa
havainnollistetaan aineistoa lähilukemalla, miten edustajat puheenvuoroissaan käyttävät retorista
valtaa pakolaiskysymyksen yhteydessä ja millaiset tulkintarepertuaarit ja -positiot sen yhteydessä
aktivoituvat.
Tutkielman tuloksista voidaan päätellä, että pakolaisuus on kysymys, jonka yhteydessä edustajat
osallistuivat kansan, eettisyyden ja Suomen rajojen määrittelyyn. Kyseisiä käsitteitä voidaan pitää
eduskunnan kontekstissa varantoina, joita käytetään erilaisten retoristen positioiden oikeuttamiseen.
Niiden käyttöä tutkimalla on mahdollista hienojakoistaa ja eritellä kunkin puhujan ideologisia
sitoumuksia, ja niiden tutkiminen toimii ikkunana eduskunnassa kulloinkin käytettävään vallan
kieleen ja kieleen valtana.
|
|---|