| Summary: | Jokihelmisimpukka (Margaritifera margaritifera) eli raakku on luokiteltu Suomessa erittäin uhanalaiseksi. Lajia uhkaa erityisesti sen elinalueiden heikkeneminen, kuten valuma-alueiden maankäytöstä johtuva kiintoaineksen kulkeutuminen jokiin. Tämä on erityisen vahingollista jokipohjaan kaivautuneille poikasille, jotka tarvitsevat hapekkaan pohjan selviytyäkseen. Jokihelmisimpukan elinalueita onkin nykyisin pyritty parantamaan erilaisten kunnostusten avulla. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kahden Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevan raakkupuron jokipohjan soveltuvuutta jokihelmisimpukan poikasille ja kyseisillä puroilla tehtyjen kunnostusten vaikutusta jokipohjien happioloihin ja poikasten menestymiseen. Koeasetelmassa viljeltyjä jokihelmisimpukan poikasia asetettiin sekä muokatuille poikassoraikkoalueille että muokkaamattomille jokipohjille 1, 5 ja 10 cm syvyyksille poikaslevyillä 3 kk ajaksi. Alueilta arvioitiin myös jokipohjien happiolot redox-mittarilla sekä menetelmätutkimusmielessä myös naulatestillä, mikä osoittautui toimivaksi menetelmäksi redox-mittauksen rinnalla. Norssipurossa poikasten selviytyminen oli 1 ja 5 cm syvyydessä, ja kasvu 5 ja 10 cm syvyydessä, parempaa poikassoraikkoalueilla kuin kontrollialueilla. Haukiojassa poikasten selviytymisessä ei ollut eroa alueiden välillä, mutta kasvussa havaittiin ero 10 cm syvyydessä poikassoraikkoalueiden hyväksi. Norssipuron poikassoraikkoalueilla oli myös korkeammat redox-arvot 5 cm syvyydessä ja syvemmälle ulottuva ruoste nauloissa kuin kontrollialueilla, viitaten korkeampaan hapen määrään. Haukiojassa redox-arvoissa ei havaittu eroa poikassoraikko- ja kontrollialueiden välillä, mutta sielläkin ruoste ulottui nauloissa syvemmälle poikassoraikkoalueilla kuin kontrollialueilla. Tulosten perusteella jokipohjien happioloja sekä poikasten selviytymistä ja kasvua voidaan parantaa elinympäristökunnostusten, erityisesti poikasia varten kunnostettavien soraikkoalueiden, avulla. Tutkimuksessa huomattiin myös alkupituudeltaan suurempien poikasten selviytyneen elossa pienempiä poikasia paremmin, mikä tulee huomioida laitoskasvatus- ja istutustoiminnassa jatkossa.
Freshwater pearl mussel (Margaritifera margaritifera) is classified as endangered species in Finland. The species is threatened especially by habitat deterioration, e.g. land-use of catchment areas that causes river bed siltation. This is especially harmful to juvenile mussels that are completely buried into the river bed and need oxygen rich habitat to survive. Therefore, new restoration methods for the habitats of freshwater pearl mussel have been developed and used today. The purpose of this study was to examine the suitability of the river beds of two Northern Ostrobothnian freshwater pearl mussel rivers for the juveniles. In addition, the effects of restoration for the oxygen conditions and survival and growth of juvenile mussels were investigated. Cultured juveniles were placed into the river beds in 1, 5 and 10 cm depths in juvenile plates for three months. Oxygen conditions in the same sites were assessed by measuring redox values, and also by using so-called nail test, a potential new method to estimate the oxygen conditions in river beds. In Norssipuro the survival of juveniles was higher in 1 and 5 cm depth, and growth in 5 and 10 cm depth, in the restored gravel beds compared to control sites. In Haukioja there was no difference in survival between the restored and control sites but growth was higher in restored beds between 10 cm depth zones. In Norssipuro the redox values were higher in 5 cm depth and there were more rust in the nails in restored than in control sites. In Haukioja there were no differences in redox values between study sites but there were more rust in the nails in restored than in control sites. The nail test was proven as a useful method to assess oxygen conditions inside river bed. Overall, the results indicate that oxygen conditions of river beds and thus survival and growth of juvenile freshwater pearl mussels can be improved by river restoration. In addition the survival of juveniles was higher among the individuals with larger size in the beginning of the experiment. This should be taken into account e.g. in releasing laboratory-produced juveniles in nature.
|
|---|