Summary: | Tutkimus käsittelee ryhmässä tapahtuvan mentoroinnin merkitystä varhaiskasvatuksen opettajan ammatilliselle kehittymiselle. Varhaiskasvatuksen opettajan ammatilliseen kehittymiseen on tunnistettu neljä eri osa-aluetta: varhaiskasvatuksen opettajan ydin-, vuorovaikutus- ja kehittämisosaaminen sekä pedagogisen johtajuuden ulottuvuudet. Tutkimus on toteutettu kyselytutkimuksena Jyväskylän kunnallisiin varhaiskasvatusyksiköihin. Mentorointi on toistaiseksi lopetettu nykyisessä muodossaan Jyväskylän alueella, joten on merkityksellistä selvittää, millainen rooli vertaisryhmissä tapahtuvalla mentoroinnilla on ollut yhtenä varhaiskasvatuksen opettajan ammatillista kehittymistä tukevana tekijänä. Tutkimukseen osallistui 31 varhaiskasvatuksen opettajaa Jyväskylän alueen päiväkodeista. Aineisto kerättiin puolistrukturoidulla verkkokyselylomakkeella. Osallistujat vastasivat sekä valmiiksi asetettuihin vastausvaihtoehtoihin että avoimiin kysymyksiin. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä. Aluksi aineisto pelkistettiin, jonka jälkeen se teemoiteltiin yhdistämällä samankaltaiset kokonaisuudet yhteen. Teemoista muodostettiin alaluokat, joista muodostettiin edelleen yläluokat. Aineistosta selvisi, että mentorointi tuo esiin kahdeksan varhaiskasvatuksen opettajan ammatilliselle kehitykselle merkityksellistä ulottuvuutta. Nämä ulottuvuudet ovat kollegiaalinen tuki, muovautuva opettajuus, ajanhallinta ja työskentelytaidot, varhaiskasvatuksen ajankohtainen tieto, ratkaisukeskeinen ilmapiiri, työssä kohdattavien haasteiden tuki, opettajan vuorovaikutustaidot sekä opettajan substanssiosaaminen.
|