| Summary: | Maksimaalisen hapenottokyvyn (VO2max) mittaaminen on olennaista kestävyyssuorituskykyä arvioitaessa. Tarkin tapa sen mittaamiseen on suora maksimaalinen hapenottokykytesti, mutta siltikään ei aina voida olla varmoja onko todellinen VO2max saavutettu. Varmennustesti on kehitetty tarjoamaan luotettava ja toistettava menetelmä vahvistamaan maksimaalisen hapenottokyvyn saavutus suorassa testissä. Varmennustestin kannalta olennaista on pyrkiä määrittämään varmennusprotokollan intensiteetti, kesto sekä palautusvaihe suoran testin suorittamisen jälkeen todellisen VO2max:n saavuttamiseksi.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia varmennustestin hyödyllisyyttä maksimaalisen ha-penottokyvyn (VO2max) määrittämisessä sekä vertailla suoran maksimaalisen hapenottokykytestin ja varmennustestin tuottamia tuloksia mahdollisten eroavaisuuksien tunnistamiseksi. Lisäksi tarkasteltiin varmennustestin soveltuvuutta eri kuntotasoisilla henkilöillä, testin optimaalista kestoa sekä datan keskiarvoistuksen vaikutusta VO2max-arvojen tarkkuuteen ja luotettavuuteen.
Tutkielman data kerättiin osana Jyväskylän yliopiston tutkimusta, jossa tutkittavat (n = 13) suorittivat kuusi viikkoa kestävän kestävyyspainoitteisen tutkimusjakson. Jakso koostui alkumittauksesta, jossa suoritettiin suora maksimaalinen hapenottokykytesti ja varmennustesti sekä kuudesta harjoituskerrasta, jotka toteutettiin lähtökohtaisesti viikon välein. Tutkittavien kehonpainoon suhteutettu maksimaalinen hapenottokyky mitattiin hengityskaasuanalysaattorilla sekä suorassa testissä että varmennustestissä. Varmennustesti suoritettiin suoran testin yhteydessä 10 minuutin palautuksen jälkeen, 1 km/h korkeammalla kuormalla kuin mihin suora testi päättyi.
VO2max-arvoissa ei havaittu eroa suoran testin ja varmennustestin välillä (p > 0,05). Vaikka keskimäärin erot testien välillä olivat pieniä, havaittiin tuloksissa kuitenkin jonkilaista yksilöllistä vaihtelua VO2max-arvoissa. Datan keskiarvoistuksen pituus ei myöskään vaikuttanut VO2max-arvojen eroon testien välillä, mutta se vaikutti siihen, kummassa testissä saavutettiin korkeampi maksimaalinen hapenottokyky. Lyhyemmällä tulosten keskiarvoistuksella (15 s) havaittiin korkeampia VO2max-arvoja niin suorassa testissä kuin varmennustestissä verrattuna pidempään keskiarvoistukseen (60 s).
Tutkittavien kuntotaso ja testin kesto vaikuttivat tuloksiin, mutta eivät yksin selittäneet niitä. VO2max:n saavuttaminen ja ero testien välillä oli enemmänkin yksilöllisten tekijöiden, kuten motivaation, fysiologisten reaktioiden ja palautumiskyvyn seurausta. Vaikka varmennustesti ei aina tuota korkeampia VO2max-arvoja kuin suora testi, sen arvo piilee juuri siinä, että se voi varmistaa tuloksen luotettavuuden erityisesti epäselvissä tilanteissa. Varmennustesti ei siis ole tarpeeton, vaan se voi olla hyödyllinen lisä erityisesti silloin, kun suoran testin luotettavuutta on syytä kyseenalaistaa.
|
|---|