Näytetään 21 - 40 yhteensä 100 tuloksesta haulle '"ja jyvaskylan"', hakuaika: 0,04s Tarkenna hakua
  1. 21
  2. 22
  3. 23
  4. 24
  5. 25
  6. 26

    Kuntaliitokset muutoksessa : Säynätsalon ja Korpilahden liitokset Jyväskylään 1990-2000-lukujen toimintaympäristön muutosten valossa Tekijä Ylitalo, Hanne

    Julkaistu 2008
    “…Tutkimuksen tapauskuntaliitoksina toimivat Säynätsalon ja Jyväskylän kuntaliitos vuodelta 1993 sekä Korpilahden ja Jyväskylän vuoden 2009 alussa toteutuva yhdistyminen. …”
    Hae kokoteksti Hae kokoteksti
    Pro gradu
  7. 27

    Pysyvä ja silti muuttuva parisuhde : esikoistaan odottavien vanhempien toiveet parisuhteestaan Tekijä Knuutila, Annika, Jokelainen, Heidi

    Julkaistu 2022
    “…Pro gradu -tutkimus oli osa Suomen Akatemian rahoittamaa ja Jyväskylän yliopiston ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun kansainvälisten yhteistyökumppaneidensa kanssa toteuttamaa Yhteisvanhemmuuteen oppimassa -tutkimushanketta (2019–2023). …”
    Hae kokoteksti Hae kokoteksti
    Pro gradu
  8. 28

    Musiikinopettajan kompetenssi Tekijä Nieminen, Roope

    Julkaistu 2018
    “…Aineistona käytän kirjallisuutta ja Jyväskylän yliopiston musiikkikasvatuksen opetussuunnitelmia vuosilta 2015-2017 ja 2017-2020. …”
    Hae kokoteksti Hae kokoteksti
    Kandityö
  9. 29

    Ponnahduslauta uusiin matemaattisin haasteisiin : korkeakouluopintoihin valmistavan matematiikan verkkokurssin kehittäminen Tekijä Hauhia, Milla, Niemi, Kalle, Suonto, Henri

    Julkaistu 2018
    “…EduFutura Jyväskylän rahoittama MathMarket-verkkokurssi toteutettiin yhteistyössä Jyväskylän yliopiston, Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän koulutuskuntayhtymän kanssa. MathMarket-kurssin haluttiin olevan kevyt ja motivoiva aloitus korkeakoulumatematiikkaan. …”
    Hae kokoteksti Hae kokoteksti
    Pro gradu
  10. 30

    Les constructions clivées dans les travaux écrits d'étudiants de français Tekijä Väänänen, Hertta, Piilola, Eveliina

    Julkaistu 2014
    “…Tutkittavat työt ovat Tampereen, Helsingin ja Jyväskylän yliopistoissa vuosina 1999–2013 toteutettuja kandidaatintutkielmia ja pro gradu- töitä. …”
    Hae kokoteksti Hae kokoteksti
    Kandityö
  11. 31

    Magis-3D-mobiilipeli- ja Oma Juttu -ryhmäinterventiot 4.–6.-luokkalaisten sosioemotionaalisen hyvinvoinnin edistäjinä Tekijä Pennström, Linda

    Julkaistu 2019
    “…Tutkimus on osa 3-vuotista Voi hyvin koulussa / Må bra i skolan -kehityshanketta, jonka toteuttivat Pohjanmaan Kriisikeskus Valo ja Jyväskylän yliopiston psykologian laitos. Hankkeen tavoitteena on ehkäistä ja vähentää kiusaamista sekä vaikuttaa mielenterveyttä edistäviin ja kiusaamista vähentäviin arvoihin, asenteisiin ja toimintaan. …”
    Hae kokoteksti Hae kokoteksti
    Pro gradu
  12. 32

    Pienten lasten vanhempien toiveet ja odotukset tulevaisuuden yhteisvanhemmuudesta Tekijä Hölttä, Jina

    Julkaistu 2024
    “…Tutkimus oli laadullinen tutkimus ja sen aineisto on osa Jyväskylän yliopiston ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun yhteistyössä THL:n ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa toteuttamaa ja Suomen Akatemian rahoittamaa kansainvälistä tutkimushanketta: ”Yhteisvanhemmuuteen oppimassa: Vertaileva pitkittäistutkimus yhteisvanhemmuuden rakentumisesta vanhemmuuteen siirtymävaiheessa (CopaGloba)”. …”
    Hae kokoteksti Hae kokoteksti
    Pro gradu
  13. 33

    Opettajankouluttajien inkluusioasenteet Tekijä Sydänlammi, Johanna

    Julkaistu 2022
    “…Tutkimuksen aineisto koostui keväällä 2022 suomalaisilta opettajankouluttajilta kerätystä, HOHTO-hankkeeseen ja Jyväskylän yliopiston rahoittamaan KOPTUKE/OPUT-hankkeeseen liittyvästä, valmiista kyselyaineistosta. …”
    Hae kokoteksti Hae kokoteksti
    Pro gradu
  14. 34

    Tiedot inkluusiosta opettajankoulutuksen keskiössä : harjoittelukouluissa työskentelevien ja muiden opettajankouluttajien inkluusiotietojen erot Tekijä Floor, Emmi, Sarkkinen, Anna

    Julkaistu 2023
    “…Tutkimusaineistona tutkimuksessa käytettiin keväällä 2022 kerättyä HOHTO-hankkeen ja Jyväskylän yliopiston rahoittaman KOPTUKE/OPUT-hankkeen kyselyaineistoa 2, johon vastasi 142 opettajankouluttajaa. …”
    Hae kokoteksti Hae kokoteksti
    Pro gradu
  15. 35

    Viittomakielisten äidinkielen opetuksen vaiheita ja nykypäivää Tekijä Ahonen, Outi

    Julkaistu 2007
    “…Tutkimuksessa haastateltiin Kuopion kuuromykkäinkoulun käyneitä viittomakielisiä kuuroja miehiä ja Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen viittomakielisiä luokanopettajaopiskelijoita. …”
    Hae kokoteksti Hae kokoteksti
    Pro gradu
  16. 36

    Toiminta-alueittaista opetussuunnitelmaa toteuttavien opettajien verkostot ja niille annetut merkitykset Tekijä Metso, Kaisa, Ruotsalainen, Riitu

    Julkaistu 2021
    “…Aineisto on peräisin Helsingin ja Jyväskylän yliopiston INTO-hankkeesta, jossa paneudutaan toiminta-alueittain järjestettyyn opetukseen. …”
    Hae kokoteksti Hae kokoteksti
    Pro gradu
  17. 37

    Yhteisvanhemmuuden tukeminen perhekeskusten palveluverkostoissa Tekijä Kosonen, Vilma

    Julkaistu 2021
    “…Tutkimuksen fokusryhmähaastattelut toteutettiin osana Yhteisvanhemmuuteen oppimassa -tutkimushanketta (2019-2023), jonka toteuttajina olivat Jyväskylän yliopisto ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa. …”
    Hae kokoteksti Hae kokoteksti
    Pro gradu
  18. 38

    Urheiluorganisaatiot ja sidosryhmät vuorovaikutuksessa : mahdollisuuksia urheilumarkkinoinnin tutkimukseen Tekijä Saari, Lasse

    Julkaistu 2013
    “…Pitkäaikaisena tavoitteena tutkielmalla on edistää alan tutkimusta ja käytäntöä Suomessa ja Jyväskylän yliopistossa. …”
    Hae kokoteksti Hae kokoteksti
    Kandityö
  19. 39

    Tunnetoimijuuden ja tunteiden yhteydet työn merkityksellisyyteen teknisen alan asiantuntijaorganisaatiossa sukupuolierojen näkökulmasta Tekijä Knuutinen, Teppo

    Julkaistu 2024
    “…Organisaatio oli mukana Aalto-yliopiston ja Jyväskylän yliopiston toteuttamassa TUNTO2-hankkeessa. …”
    Hae kokoteksti Hae kokoteksti
    Pro gradu
  20. 40

    Eri tavoin koulutusvalintaansa suhtautuvien yliopisto-opiskelijoiden opintopolun työelämänäkymät Tekijä Kärkkäinen, Nita, Hakonen, Minna

    Julkaistu 2021
    “…Tutkimuksen aineistona toimi keväällä ja syksyllä 2019 Helsingin, Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopistoissa toteutetun opiskelijoiden urataitoja ja ohjaustarpeita kartoittaneen kyselytutkimuksen osuus, jossa tarkasteltiin opiskelijoiden koulutusvalintaan suhtautumista ja sen perusteluja. …”
    Hae kokoteksti Hae kokoteksti
    Pro gradu
Työkalut: RSS-syöte