| Summary: | Ihmisellä ja eläimellä on ristiriitainen suhde, ja tätä ilmentää erityisen hyvin suhtautuminen koiriin. Koirat
ovat suomalaisessa yhteiskunnassa rakastettuja ja arvostettuja niin lemmikkeinä kuin työkoirina; kuitenkin koiria arvostellaan niin käytöksen kuin ulkomuodonkin osalta. Ihmisen ja koiran suhteen keskeinen
ilmenemismuoto on rodunjalostuskulttuuri, joka Suomessa on erityisen laajaa ja järjestelmällistä. Rodunjalostus on kuitenkin herättänyt enenevissä määrin kritiikkiä erityisesti koirien terveysongelmista johtuen.
Tässä tutkielmassa tarkastelen ihmis-eläinsuhteen ristiriitaisuutta suomalaisen rotukoirapuheen kautta.
Aineistoksi valikoitui 240 sivua Helsingin Sanomien digitoituja tekstejä, joissa esiintyy sana “rotukoira”
tai “koirarotu”. Tutkimuskysymykseni ovat: ”Millaista rotukoirapuhetta Helsingin Sanomissa esiintyy
1900- ja 2000-luvuilla?” ja ”Mitä puhe kertoo ihmis-eläinsuhteen ristiriitaisuudesta?” Lähestyn kysymyksiä kriittisen eläintutkimuksen näkökulmasta, menetelmänä kriittinen diskurssianalyysi.
Muodostin aineistosta viisi rotukoirapuhetta kuvaavaa diskurssia: välineellistävä diskurssi, rotupuhtauden diskurssi, nationalistinen diskurssi, estetisoiva diskurssi sekä kriittinen diskurssi. Näistä kaikki toivat
eri näkökulman ihmisen ja koiran suhteen ristiriitaisuuteen; rotukoiria lähestyttiin niin ihmishyödyn kuin
ulkonäöllisten ihanteiden näkökulmasta, ja toisaalta etenkin suomalaisten rotujen jalostus palveli myös
nationalistisia tarkoitusperiä. Puhdasrotuisuuden merkitys oli aineistossa vahvasti esillä, ja sekarotuisista
koirista saatettiin puhua välinpitämättömään ja vihamieliseen sävyyn. Kriittinen diskurssi esitti vasta-argumentteja rodunjalostus- ja lemmikkikulttuurille, mutta jäi silti kokonaisuudessaan ihmiskeskeiseksi
ja normatiiviseksi. Rotukoirapuhe näyttäytyy tutkielman tulosten valossa moninaisena, ristiriitaisena, ja
usein ihmiskeskeisenä.
|
|---|