| Yhteenveto: | Saudi-Arabia on sinä aikana, kun Mohammed bin Salman on ollut kruununprinssi tehnyt merkittäviä yhteiskunnallisia ja taloudellisia reformeja, jolla on yritetty kohottaa maan julkista kuvaa. Tästä huolimatta Saudi-Arabia on edelleen autoritäärinen maa, jossa tapahtuu räikeitä ihmisoikeusrikkomuksia. Tutkielman tarkoitus on tarkastella Saudi-Arabian autoritääristä systeemiä tarkemmin. Suomessa Saudi-Arabiaa liittyvää tutkimusta on hyvin vähän. Ihmisoikeuskysymyksissä Suomi on sitoutunut EU:n linjan mukaisesti edistämään naisten, lasten ja uskonnollisten vähemmistöjen aseman parantumista.
Tutkielma on teoreettinen tutkimus, ja sen viitekehyksenä on sultanismin teoria. Teoria on alun perin Max Weberin kehittämä hallinnon ideaalityyppi. 1960-luvulta lähtien useat tutkijat, kuten Juan Jose Linz, ovat vieneet teoriaa eteenpäin ja kehittäneet siitä uuden ideaalityypin: neosultanismi. Sultanismi on äärimmäinen patrimoniaalisen hallinnon muoto, missä keskeistä on päätöksien mielivaltaisuus, hallinta hallintohenkilöstön kautta, ja äärimmäinen despoottisuus. Neosultanismi korostaa nykyaikaisen hallinnon kontekstia. Sen keskiössä on korruption laajuus, personalismi ja hallitsijan ja valtion fuusioituminen.
Saudi-Arabian hallinnossa on selkeitä neosultanismin elementtejä. Merkittävimpiä elementit ovat vahva dynastinen hallintohenkilöstö, laaja korruptio ja MBS:n henkilökohtaisen hyödyn tavoittelu. Suurimmat eroavuudet liittyvät vahvaan taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen, henkilökultin puuttumiseen ja erilaiseen valtiomuotoon kuin muissa neosultanistissa maissa. Viitekehys on kuitenkin osuva tapa tarkastella Saudi-Arabian hallintoa.
|
|---|