| Summary: | Tutkielmassa tarkastelen joulukuussa 2023 pidettyä täysistuntokeskustelua, jossa käsitellään
Nato SOFA -sopimusta, Pariisin pöytäkirjaa sekä DCA-sopimusta. Tutkielman metodologina
toimii Chaïm Perelmanin retoriikka käsitys kirjasta Retoriikan Valtakunta (1996). Kirjasta
hyödynnän Perelmanin tavan ymmärtää yleisön, premissit sekä argumentaatiotekniikat, joiden
kautta analyysi osio rakentuu.
Tutkielman tarkoituksena on vastata tutkimuskysymykseen: Millaista retoriikkaa
kansanedustajat käyttävät puheissaan, kun puhuvat sopimuksista? Tutkimuksen mielenkiinnon
kohteena on nimenomaisesti se, mitä sopimuksista puhutaan ja miten yleisölle pyritään
perustelemaan sopimuksien prosessia ja tarvetta. Tämä tuottaa kuvaa Nato-prosessin
jatkumosta sekä heijastaa ainakin osittain tämänhetkistä Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista
linjaa. Tutkimuskysymystä tarkastelen kolmen eri teeman kautta, joita ovat yksimielisyys, kiire
ja toimintakyky.
Tutkielmassa keskeisemmät tutkimustulokset osoittavat, että puheissa vallitsee laaja
yksimielisyys niin sopimuksien prosessia, että sisältöä kohtaan. Yksimielisyys nousee myös
merkittävästi esille sen takia, että se toimii premissinä, mutta myös yhtenä teemana. Lisäksi
uhkakuvien kautta perustellaan jokaisessa teemassa, miksi sopimukset ovat välttämättömiä
Suomelle. Kiire teemassa vedotaan taas esimerkiksi velvollisuuteen toimia Naton jäsenenä
sovittujen raamien mukaisesti. Näiden ohella toimintakyky osiossa argumentoidaan vahvasti
sopimuksien hyödyn suhteen nyt konkreettisesti sekä tulevaisuuden mahdollisten kriisi
tilanteita varten. Teemoja yhdistää se, että puheenvuorojen kautta havainnollistuu, kuinka
turvan tuottamisen takia sopimuksia tehdään.
|
|---|