| Summary: | Osallisuus on teema, joka on ollut paljon esillä 2000-luvulla, niin sosiaalityössä kuin sen ulkopuolellakin. Digitalisaatio puolestaan muokkaa koko maailmaa, myös sosiaalityötä. Tämän aikakauden lapset ovat Z
ja Alfa -sukupolvia, joiden elämään digitaalisuus on kuulunut heidän syntymästään lähtien. Tutkimuksen
tarkoituksena on selvittää, miten digitalisaatio nähdään osallisuustutkimuksissa ja tarjoaako digitalisaatio uusia mahdollisuuksia lapsen osallisuuden lisäämiseen sosiaalityössä.
Tutkimusongelmana on, että voidaanko lapsen osallisuutta lisätä digitaalisten sovellusten avulla sosiaalityön kontekstissa? Tutkimus on toteutettu integroivana kirjallisuuskatsauksena. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu lapsesta asiakkaana ja osallisena, osallisuudesta ja sen eri teorioista, digitaalisuuden kehityshistoriasta ja sen vaikutuksista yhteiskuntaan sekä sosiaalityöstä professiona. Aineisto koostuu kuudesta kotimaisesta ja ulkomaisesta tieteellisestä artikkelista ja analysoinnissa käytettiin laadullista aineistolähtöistä sisällönanalyysia.
Sosiaalityön digitalisaatioon liittyviä lapsen osallisuustutkimuksia on vielä kovin niukasti. Tämän tutkimuksen aineiston perusteella lasten osallisuus näyttää lisääntyvän digitaalisten sovellusten avulla. Tutkimustuloksissa käsitellään sitä, että millaisia seikkoja digitalisaatioon liittyvissä osallisuustutkimuksissa on havaittu lasta, sosiaalialan ammattilaista ja instituutiota koskien. Lisäksi käsitellään tutkimuksista esiin nousseita digitaalisen osallisuuden heikkouksia, uhkia, vahvuuksia ja mahdollisuuksia.
Osallisuus on hyvin monitahoinen ja monitulkintainen termi, josta löytyy useita erilaisia teorioita. Kuitenkaan mitään näistä ei voida suoraan käyttää käytännön työssä vaan aina tulee ottaa huomioon lapsi yksilönä ja muut osallisuuteen vaikuttavat tekijät. Osallisuuden pohtimiseen ja sen nostamiseen omassa työssä löytyy kuitenkin useita eri menetelmiä, joiden omaksumisesta on hyötyä kaikille sosiaalityötä tekeville henkilöille.
|
|---|