| Yhteenveto: | Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on selvittää, minkälaisia muistoja koululaisilla on kansakoulun laulun- ja peruskoulun musiikinopetuksesta, ja mitkä syyt ovat edesauttaneet muistojen syntymistä. Lähtökohtana on tieto siitä, että muistisairaat ikäihmiset voivat muistaa ja osata koulussa laulamiaan lauluja vielä sairauden loppuvaiheissa. Musiikkimuistoja vertailemalla yritän löytää tietoa siitä, mitä peruskoulun musiikinopetuksessa kannattaa huomioida, jotta opetus tuottaisi oppilaille pitkälle elämänkaareen ulottuvia muistoja ja hyvinvointietuja. Kirjallisuuskatsauksen muodostaa kaksi kansakoulun laulumuistoihin ja kolme peruskoulun musiikinopetuksen tuottamiin kokemuksiin perustuvaa tutkimusta. Näissä näkökulma on oppilaiden. Näitä tutkimuksia yhdistää yksi laulamisen asemaan peruskoulussa perehtyvä tutkimus, jossa vastaajina ovat musiikkia opettavat opettajat. Kansakoulun laulunopetus on ollut vahvasti osallistavaa. Kansakoulussa opitut laulut ovat kansakoululaisten musiikillista pääomaa. Laulut ovat osa henkilökohtaista ja suomalaista identiteettiä. Peruskoululaisille on jäänyt musiikinopetuksesta henkilökohtaisia musiikkimuistoja, joista pääosa laulamisesta ja soittamisesta. Jotta musiikinopetuksesta jäisi mahdollisimman monelle oppilaalle muistoksi taitoja, jotka tuottavat hyvinvointia myöhemminkin, täytyy opetuksen olla tasapuolisesti osallistavaa. Opettajan innostuneisuudella ja musiikillisella kompetenssilla on suuri merkitys. Kehollisuuteen perustuvat yhteislaulu ja musiikkiliikunta ovat musisointitavat, joihin alkuopetuksessa kannattaa panostaa. Tähän löytyy perusteita ikäihmisten harrastuksiin perehtyneistä tutkimuksista. Musiikkikasvatuksen tulevaisuutta suunniteltaessa voitaisiin lisätä musiikinopetuksen osuutta luokanopettajaopinnoissa. Musiikinopetuksen valtakunnallinen yhtenäistäminen koululauluston avulla voi olla kannattavaa.
|
|---|