| Yhteenveto: | Aiempi tutkimus yhdistää kouluun kiinnittymisen ja minäpystyvyyden ilmiöt
toisiinsa, mutta niiden yhteyttä on tarkasteltu yhä suhteellisen vähän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, eroavatko heikosti, keskiverrosti ja vahvasti
kouluun kiinnittyneet 9.-luokkalaiset nuoret minäpystyvyyden suhteen toisistaan. Lisäksi tarkasteltiin, millainen kouluun kiinnittyminen ja minäpystyvyys
yleisesti ottaen näillä nuorilla on.
Tutkimuksessa käytetty aineisto on kerätty osana Tavoitteena Tutkinto
(TATU) – Katse nuorten positiivisiin kehityskulkuihin -tutkimushanketta. Aineisto kerättiin 9.-luokkalaisilta nuorilta (N = 126) yhdestä keskisuuresta kaupungista Suomesta. Aineiston analysoinnissa käytettiin Spearmanin korrelaatiokerrointa, t-testiä ja Mann-Whitneyn U-testiä sekä yksisuuntaista varianssianalyysia ja Kruskal-Wallisin testiä.
Tulokset osoittivat, että nuoret arvioivat kouluun kiinnittymisensä ja minäpystyvyytensä keskimääräistä vahvemmaksi, mutta sukupuolten välillä ei ollut
eroja. Kouluun kiinnittyminen ja minäpystyvyys olivat positiivisesti yhteydessä
toisiinsa. Heikosti, keskiverrosti ja vahvasti kouluun kiinnittyneet nuoret erosivat minäpystyvyyden suhteen toisistaan. Vahvasti kiinnittyneet arvioivat minäpystyvyytensä vahvimmaksi jokaisella kuudella minäpystyvyyden osa-alueella.
Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että mitä vahvemmin nuori on
kiinnittynyt kouluun, sitä vahvempi hänen minäpystyvyytensäkin on. Tulokset
osoittivat myös, että heikosti kiinnittyneiden ryhmässä esiintyi eniten hajontaa ja
oppimisen itsesäätelyn minäpystyvyys arvioitiin heikoimmaksi. Näin ollen heikosti kiinnittyneiden nuorten keskinäinen erilaisuus ja oppilaiden itsesäätelytaitojen tukeminen tulisi huomioida koulussa.
|
|---|