| Summary: | Journalismin kentällä korostetaan yhä suurimmassa määrin tarinoita, ja henkilötarinoista on muodostunut vaikutusvaltainen journalismin väline. Tutkielmassa selvitän, miten aktivismia käsitellään henkilötarinoiden kautta journalistisessa mediassa. Aineistona tutkielmassa on Helsingin Sanomien artikkeleita kahden vuoden ajalta 2021–2023. Tutkimuksen tehtävänä on tarkastella niitä narratiiveja, joita luodaan aktivisteista ja kansalaistottelemattomuudesta journalistisen median henkilöhaastatteluissa, sekä kartoittaa henkilötarinoiden merkitystä yhteiskunnallisten ilmiöiden käsittelemisen välineenä. Tutkielman teoreettisessa viitekehyksessä tuon esiin aikaisempaa tutkimusta aktivismista digitaalisena aikakautena, henkilötarinoista journalismissa sekä narratiivien kuljettamisen välineenä. Analysoin aineistoa Erving Goffmanin kehysanalyysin avulla. Henkilöhaastatteluiden narratiivit ja käsitykset aktivismista ja yhteiskunnasta jakautuvat analyysin perusteella viiteen asiakokonaisuuteen: Identiteetin, radikaalisuuden, yhteiskunnallisen vallan, digitaalisuuden ja väkivallan kehyksiin. Tutkielman tulokset osoittavat, että Helsingin Sanomien henkilötarinoissa rakennetut narratiivit aktivismista ja kansalaistottelemattomuudesta ovat suureksi osaksi yhteneväisiä. Henkilötarinoita käytetään yhteiskunnallisten ilmiöiden käsittelemisen välineenä määrittelemällä aktivismin, sosiaalisten liikkeiden ja kansalaistottelemattomuuden eri ulottuvuuksia henkilötarinoiden subjektien aiempien kokemusten ja nykyisten asenteiden kautta. Henkilötarinoissa ei paitsi tuotu esiin jo olemassa olevia narratiiveja, mutta niitä luotiin aktiivisesti uusista näkökulmista uudelleen. Sosiaalisten ja poliittisten ongelmien osapuolista voidaan erottaa henkilötarinoissa erilaisia rooleja, jotka kuvastavat sitä, kenen toiminta on hyvää ja kenen tuomittavaa. Narratiivit aktivismista, sosiaalisista liikkeistä ja yhteiskunnasta saivat henkilötarinoissa uusia muotoja.
|
|---|