| Yhteenveto: | Vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuus on aihe, joka nousee usein esille keskusteluissa, mutta toteutuuko vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuus todellisuudessa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitkä asiat tulee huomioida, jotta vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuus toteutuu suhteessa muuhun väestöön ja mitkä asiat taas estävät vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuutta toteutumasta Suomessa.
Vammaisuus voidaan määritellä synnynnäisenä tai jossain elämänvaiheessa syntyneenä arjen toiminnan rajoitteena (Haarni 2006, 14). Yhdenvertaisuus on taas perusoikeuksiin liittyvä juridinen käsite, joka kattaa paitsi syrjimättömyyden myös laajemmin yhteiskunnan velvoitteen varmistaa kaikille jäsenilleen samat perusoikeudet (Rantamäki ym. 2020, 2–3). Suomessa vuonna 2015 voimaan tullut yhdenvertaisuuslaki (2014/1325) sekä 2016 ratifioitu Yleissopimus vammaisten ihmisten oikeuksista (2016/27) nostivat entisestään esille vammaisten ihmisten oikeudet, tasa-arvon sekä yhdenvertaisuuden.
Tutkimus on toteutettu kuvailevana kirjallisuuskatsauksena ja aineiston analyysin menetelmänä on käytetty aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Tutkimusaineisto koostuu 12 artikkelista, selvityksestä ja raportista, joista yksitoista on suomenkielistä ja yksi englanninkielinen. Aineisto on rajattu koskemaan vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuutta Suomessa eikä siihen ole tämän vuoksi sisällytetty kansainvälistä tutkimusta.
Tutkimusaineiston pohjalta vammaisten yhdenvertaisuudesta oli muodostettavissa kolme yhdenvertaisuuden muotoa, jotka tulisi huomioida, jotta vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuus toteutuisi. Nämä olivat rakenteellinen yhdenvertaisuus, fyysinen yhdenvertaisuus sekä psyykkinen yhdenvertaisuus. Yhdenvertaisuuden toteutumisen esteinä nähtiin yhteiskunnassa vallitsevat asenteet, rakenteelliset ongelmat palveluiden saatavuudessa sekä resurssipula.
|
|---|