| Summary: | Huolimatta ydinvoimapolitiikan suosiosta tutkimuksessa, ei parlamentaarisista aineistoista lähtevää ydinvoimatutkimusta ole tehty merkittävästi. Myös ydinvoimaan liittyvä riskikeskustelu typistyy usein dikotomiseen jaotteluun todellisiin ja käsitettyihin riskeihin. Tutkielmassa selvitetäänkin sitä, millaisena riskinä ydinvoima määritellään ruotsalaisessa parlamenttidebatissa. Ruotsalainen ydinvoimadebatti ei itsessään ole uutta, mutta ydinvoima on nostettu yhä uudelleen keskusteluun muun muassa sähköpulan osalta. Tämä debatti voidaan nähdä myös kansainvälisesti kiinnostavana, sillä ruotsalaista energiapolitiikkaa on pidetty edelläkävijänä ja kansainvälisesti vertailtuna Ruotsissa käytetäänkin minimaalisesti fossiilisia polttoaineita sähköntuotannossa.
Tutkielmassa ydinvoimadebattia analysoidaan erityisesti Beckin riskiteorian näkökulmasta tarkastellen sitä, millaisena riskinä yhtäältä ydinvoiman käyttäminen ja toisaalta siitä luopuminen määritellään ruotsalaisessa parlamenttidebatissa. Tutkielmassa analysoidaan eriäviä riskimäärittelyjä ja niistä käytyjä kamppailuja. Parlamentissa puhuminen ei ole kuitenkaan mitä tahansa puhetta, vaan siihen liittyvät omat menettelysäännöt ja erityispiirteet, jolloin avataan myös parlamentarismia ja parlamentaarista retoriikkaa. Näiden teorioiden yhdistäminen mahdollistaa riskien tarkastelun kiistanalaisina määrittelykamppailuina eikä automattisesti olemassa olevina absoluuttisina totuuksina, muotoutuen yhtäältä erilaisten sosiaalisten, poliittisten ja kulttuuristen tekijöiden pohjalta, samalla kuitenkin huomioiden myös kontingenssin. Asiat voisivat siis aina olla toisin eikä luonnollisia, kehitystä tiettyyn suuntaan ohjaavia argumentteja ole.
Aineistosta on havaittu diskurssianalyyttisesti avainteemoja, joita on jäsennetty beckiläistä riskikäsitettä mukaillen laajemmiksi merkitysrakenteiksi ja edelleen diskursseiksi, jotka ilmentävät havaittuja merkityksiä, joilla sosiaalista todellisuutta, eli sitä, millaisena riskinä yhtäältä ydinvoiman käyttäminen ja toisaalta siitä luopuminen määritellään, muovataan ja ylläpidetään. Keskeisinä diskursseina on havaittu ympäristöllinen diskurssi, sisältäen määrittelyt liittyen kamppailuun fossiilittomuuden ja uusiutuvuuden välillä sekä erilaisia ympäristöargumentteja; tiedollinen diskurssi, käsittäen yhtäältä vetoamisen neutraaliin tietoon ja toisaalta taas tietoon ja tutkimukseen, joka ei voi koskaan saavuttaa täydellistä pistettä; sekä kansallisen edun diskurssi, käsittäen argumentit liittyen teollisuuteen, kilpailukykyyn sekä yhteiskuntajärjestelmän tulevaisuuteen.
|
|---|