| Yhteenveto: | Tieto ihmiskehon reaktioista vastusharjoitteluun, harjoittelun vähentämiseen ja
uudelleenharjoitteluun liittyen on puutteellista. Vielä suurempi on puute tiedosta sukupuolten
välisistä eroista harjoittelun, harjoittelun lopettamisen ja uudelleenharjoittelun aikana. Nämä
puutteet rajoittavat näyttöön perustuvien terveys-, kuntoutus- ja urheilusuorituskäytäntöjä
käsittelevän kirjallisuuden laajuutta ja syvyyttä. Näistä syistä tällä tutkimuksella oli kolme
tarkoitusta. Ensinnäkin selvittää, eroavatko sukupuolet voiman heikkenemisen nopeudessa
harjoittelun lopettamisen aikana. Toiseksi määrittää, eroavatko sukupuolet voimastojen
palautumisen nopeudessa uudelleenharjoittelun aikana. Kolmanneksi tutkia työtä, voiman ja
etäisyyden tuloa, jatkuvan ja epäjatkuvan vastusharjoittelun aikana sekä sukupuolten välillä,
tarkempana mittana vastusharjoitusärsykkeelle.
Tutkimuksen satunnaistettu interventio kesti 32 viikkoa. Kaksikymmentäkahdeksan
harjoittelematonta miestä ja 28 harjoittelematonta naista, iältään 18-41 vuotta, jaettiin
satunnaisesti kahdesti viikossa jatkuvaan (N = 22) tai epäjatkuvaan (N = 20)
vastusharjoitteluryhmään. Jatkuva ryhmä suoritti 20 viikkoa jatkuvaa vastusharjoittelua.
Epäjatkuva harjoitusryhmä suoritti kaksi 10 viikon harjoitusjaksoa, joiden välillä oli 10 viikon
harjoittelemattomuusjakso. Ylä- ja alavartalon yhden toiston maksimiarvo, lihaskestävyys ja
alavartalon maksimaalinen isometrinen supistuminen mitattiin 7 aikapisteestä kaikista ryhmistä
5 viikon välein.
Epäjatkuvan harjoittelun ryhmän miesten ja naisten yhden toiston maksimi erosi tilastollisesti
merkitsevästi koko tutkimuksen ajan (2,43 (95 % CI (0,738 - 4,12) kg/BMI, p = 0,002).
Epäjatkuvan harjoittelun ryhmän miehillä ja naisilla oli tilastollisesti merkitsevästi eroava
yhden toiston maksimin muutosnopeus koko tutkimuksen ajan (3,02 (95 % CI (0,436 - 5,60)
%, p = 0,014). Työ erosi tilastollisesti merkitsevästi ryhmien välillä, kun epäjatkuva ryhmä
uudelleenharjoitteli (5706 (95 % CI (1776,5 - 9635,8) Joules/BMI, p = 0,006). Tilastollisesti
merkitseviä eroja keskiarvoissa havaittiin jatkuvan harjoittelun miesten ja naisten (6007 (95 %
CI (2342,8 - 9672,9) Joules/BMI, p < .001), jatkuvan harjoittelun miesten ja epäjatkuvan
harjoittelun naisten (8282 (95 % CI (4508,3 - 12057,4) Joules/BMI p < 0,001), epäjatkuvan
harjoittelun miesten ja jatkuvan harjoittelun naisten (5067 (95 % CI (1329,7 - 8809,7)
Joules/BMI, p = 0,003) ja epäjatkuvan harjoittelun miesten ja naisten välillä (7344 (95 % CI
(3497,4 - 141194) Joules/BMI, p < 0,001) havaittiin koko tutkimuksen ajan.
Tutkimustulokset osoittivat sukupuolten välisiä eroja voiman lisääntymisessä ja
heikkenemisessä harjoittelun, harjoituksen lopettamisen ja uudelleenharjoittelun aikana. Yhden
toiston maksimin muutosnopeus erosi epäjatkuvan harjoittelun ryhmän miesten ja naisten
välillä kaikilla aikaväleillä, ei vain harjoittelun vähentämisen aikana. Epäjatkuvan harjoittelun
ryhmän miesten ja naisten yhden toiston maksimi olivat erilaisia kaikilla aikaväleillä.
Epäjatkuvan ja jatkuvan harjoittelun ryhmän miesten havaittiin olevan suurempi työteho kuin
epäjatkuvan ja jatkuvan harjoittelun ryhmän naisten kaikilla aikaväleillä.
A deficiency in knowledge of human body responses to resistance training, detraining, and
retraining exists. Even greater is the lack of knowledge of sex differences during training,
detraining, and retraining. Because of these reasons, this study had three purposes. First,
determine if sexes differ in rates of strength deterioration after resistance exercise cessation.
Second, determine if sexes differ in rate of strength recovery when initiating resistance
exercise after cessation. Finally, explore work, the product of force and distance, during
continuous and discontinuous resistance exercise and between sexes, as a more accurate and
precise measure of resistance exercise stimulus.
Study was a 32-week randomized intervention. Twenty-eight untrained males and 28
untrained females, aged 18-41, were randomly assigned to twice weekly continuous (N = 22)
or discontinuous (N = 20) resistance exercise groups. Continuous group performed 20 weeks
of continuous resistance exercise. Discontinuous exercise group performed two 10-week
exercise periods with a 10-week detraining period between. Upper and lower body one
repetition maximum, muscular endurance, and lower body maximal voluntary isometric
contraction were collected at 7 testing points for all treatment groups at 5-week intervals.
Discontinuous male and female one repetition maximum were significantly different
throughout study (2.43 (95 % CI (0.738 to 4.12) kg/BMI, p =.002). Discontinuous male and
female one repetition maximum rate of change was different throughout study (3.02 (95 % CI
(0.436 to 5.60) %, p = .014). Work was different between groups during discontinuous group
retraining period (5706 (95 % CI (1776.5 to 9635.8) Joules/BMI, p = .006). Significant
differences between continuous male and female means (6007 (95 % CI (2342.8 to 9672.9)
Joules/BMI, p < .001), continuous male and discontinuous female means (8282 (95 % CI
(4508.3 to 12057.4) Joules/BMI, p < .001), discontinuous male and continuous female means
(5067 (95 % CI (1329.7 to 8809.7) Joules/BMI, p = .003), and discontinuous male and female
means (7344 (95 % CI (3497.4 to 11192.1) Joules/BMI, p < .001) were found throughout study.
Study results demonstrated sex differences in strength accretion and decline during training,
detraining, and retraining. One repetition maximum rate of change differed between
discontinuous males and females across all time intervals, not just during detraining period.
Discontinuous males and females one repetition maximum were different across all time
intervals. Discontinuous and continuous males were found to have greater work output than
discontinuous and continuous females across all time intervals.
|
|---|