| Summary: | 1960-luvulla yhteiskunnallinen paine lisätä kunnallisia päivähoitopaikkoja korostui, kun naisten hakeutuminen työelämään lisääntyi. Päivähoito kohtasi vuosien saatossa useita ongelmia niin hoidon laadullisessa kuin määrällisessä lisäämisessä, mutta tilanne oli omaa luokkaansa niiden lapsien kohdalla, joilla oli erityisen tuen tarpeita.
Tässä tutkielmassa tarkastellaan sitä, mitä ongelmia erityisten tukien päivähoidon järjestämiseen liittyi, ja kuinka vuoden 1973 päivähoitolaki ja – asetus pyrkivät näihin ongelmiin vastaamaan. Erityisten tukien tarpeessa olevien lapsien päivähoito ja sen kohtaamat ongelmat voidaan jakaa neljän teeman alle: erityisten tukien havainnointi ja diagnosoimisen tuomat haasteet, päivähoitopaikkojen vähäisyys, päivähoitohenkilökunnan kouluttamattomuus, sekä ongelmat valtionavun saamisessa. Tutkielman tavoite on selvittää komiteanmietintöjen sekä erinäisten työryhmien tekemien selvitysten avulla, kuinka näihin ongelmiin puututtiin vuoden 1973 päivähoitolain voimin.
Tutkielmassa selviää päivähoitolain merkitys erityispäivähoidon kehitykselle. Ensimmäistä kertaa erityisten tukien tarpeessa olevat päivähoitoikäiset lapset otettiin lakitasoisesti huomioon. Erityispäivähoitopaikkoja lisättiin, hoitohenkilökunnan koulutusta yhdenmukaistettiin, laajennettiin ja eriytettiin vastaamaan erilaisten tukien tarpeisiin, lapsien kehitystasoon kiinnitettiin huomiota ja diagnoosien tekemistä helpotettiin. Myös ensimmäistä kertaa erityispäiväkodit saivat korotettua valtionapua.
Tutkielmassa käy ilmi myös se, että päivähoitolaki ei kyennyt reagoimaan ongelmiin tarpeeksi nopeasti, eikä automaattisesti ratkaissut erityispäivähoidon ongelmia. Lain vaikutusta erityisten tukien tarpeessa olevien lapsien hoidon parantumiseen ei kuitenkaan voida kyseenalaistaa.
|
|---|