| Summary: | Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää varhaiskasvatuksen opettajien kokemuksia globaalin kriisiuutisoinnin ilmenemisestä varhaiskasvatuksen arjessa. Lisäksi tutkimme heidän pystyvyyden kokemuksiaan näiden kriisien käsittelyssä lasten kanssa. Globaalit kriisit ovat jatkuvasti läsnä lasten elämässä, joko välittömästi tai välillisesti digilaitteiden kautta. Varhaiskasvatuksen opettajien tulisi kuitenkin pystyä tukemaan lapsia hämmennyksen ja pelon keskellä – mutta kokevatko he pystyvänsä tähän?
Tutkimus toteutettiin laadullisesti ja siinä oli piirteitä fenomenologisesta tieteenfilosofiasta. Aineisto koostui kuuden varhaiskasvatuksen opettajan haastattelusta ja se analysoitiin laadullisen teoriaohjaavan sisällönanalyysin mukaisesti. Tulokset ilmaistiin taulukko- ja aineistoesimerkein.
Tutkimuksen tulokset osoittivat, että globaali kriisiuutisointi saa lapsissa aikaan niin sanallista kuin sanatonta ilmenemistä, joka näkyy varhaiskasvatuksen arjessa monin tavoin. Luokittelimme nämä eri ilmenemisen muodot neljään kategoriaan: lasten keskinäinen vuorovaikutus, lapsen ja aikuisen välinen vuorovaikutus, fyysiset oireet sekä kriisien ilmeneminen leikeissä. Varhaiskasvatuksen opettajien minäpystyvyyttä kuvaavat kokemukset luokiteltiin minäpystyvyyttä vahvistaviin ja heikentäviin tekijöihin. Tulosten mukaan työtiimin ja esihenkilöiden tuki vahvistivat opettajien minäpystyyttä, kun puolestaan hallinnollisten linjausten puute, henkilökohtainen riittämättömyyden tunne, riittämätön esihenkilöiden tuki sekä puute koulutuksen sisällöissä heikensivät heidän minäpystyvyyttään.
|
|---|