| Summary: | Tutkielmani käsittelee Suomen lounaisosissa julkaistuja 1600-luvun lopun ruumissaarnoja ja niissä esiintyviä konstantiivisia ja performatiivisia tunteita. Ruumissaarnat koostuvat kirkollisesta saarnasta sekä vainajan omaelämäkerrallisesta muistopuheesta (personaliasta). Tutkielmassa keskitytään tarkastelemaan muistopuheen osiota. Lisäksi tutkielmassa sivutaan tunnestandardeja sekä ilmaisutapoja osana elämän- ja kuolemankulttuuria puhdasoppineisuuden ajan Suomessa.
Kyseessä on kvalitatiivinen tutkimus, jonka näkökulma on tunnehistoriallinen. Tutkimusaineiston analyysimenetelmänä on lähiluku. Päälähteenä tutkimukselle toimii viisi julkiseen käyttöön julkaistua ruumissaarnaa, joista jokainen on digitaalisessa muodossa ja suomen kielellä. Saarnat sijoittuvat vuosille 1671–1698.
Tutkimuksesta selviää, kuinka kuoleman ja siitä johtuvien tunteiden kokemus on riippuvainen yhteisöllisistä lähtötekijöistä. Ruumissaarnoissa näkyy selkeästi saarnoille ominainen tunnekirjo, johon lukeutuu muun muassa Jumalan ja kuoleman pelko, vainajan menettämisen suru, ilo taivaaseen pääsystä, lähimmäisen rakkaus sekä vainajan viimeisten hetkien kipu ja siitä johtuva tuska. Tunnekokemuksien taustalla on puolestaan luterilainen usko, sääty-yhteiskunta, vainajan sukupuoli sekä ikä.
|
|---|