| Summary: | Tässä tutkielmassa selvitän, millaisen roolin fenomenologi Edmund Husserl antaa empatialle toisten ja ulkoisen maailman kokemisessa. Rajaan empatiakäsitteen tutkimisen Husserlin teokseen Kartesiolaisia mietiskelyjä - Johdatus fenomenologiaan, ja erityisesti sen viidenteen mietiskelyyn. Selvennän myös, millä tavoin Husserlin oma teoria poikkeaa aiemmista teorioista merkittävimpinä Lipps, Stein ja Scheler.
Husserlia edeltävissä teorioissa empatia samaistettiin päättelyyn tai toisen tunnetilojen imitoimiseen. Husserl sen sijaan argumentoi empatian olevan omanlainen, muihin palautumaton tietämisen muotonsa. Husserlille empatia on yhtäältä toisen elollisuuden välitöntä havaitsemista, ja toisaalta toisen käytöstä säätelevien motivaatioiden ymmärtämistä. Selvyyden vuoksi jaan Husserlin empatiakäsitteen matalampaan ja korkeampaan empatiaan.
Sekä matalamman että korkeamman empatian mahdollistama ymmärrys toisista itsemme kaltaisina, itsenäisinä ja saman maailman sisällä toimivina toimijoina on Husserlin mukaan edellytys sille, että ulkoinen maailma ilmenee meille todella olemassa olevana. Empatian rooli maailman todellistumisessa erottaa Husserlin teorian muiden fenomenologien teorioista, joiden mukaan empatia on ainoastaan kykyä ymmärtää toisia. Husserlille empatia on osa hänen erittäin laajaa intersubjektiivisuusteoriaansa, jota selvennän niiltä osin, kun se on empatiatermin kannalta olennaista.
Johdannossa avaan ensin Husserlin teorian suhdetta aiempaan empatiakeskusteluun, jonka jälkeen erittelen Husserlin oman empatiakäsitteen ytimen siten, kun se on ilmaistu Kartesiolaisten mietiskelyiden viidennen mietiskelyn mukaan, ensin määritellen toisesta itsenäisen omuuden piirin, ja tätä vasten mahdollistuvan vieraskokemuksen. Lopuksi vastaan kysymykseen siitä, millainen rooli empatialla on ulkoisen maailman kokemisessa. Työni on luonteeltaan deskriptiivinen.
|
|---|