| Summary: | Yksi suomalaisen liikuntakulttuurin merkittävimmistä murroksista tapahtui 1960-luvulla, kun
kuntoliikunta kasvatti suosiotaan. Kilpaurheiluvoittoinen liikuntaelämä sai rinnalleen terveyttä ja
hyvinvointia kohottavan kuntoliikunnan. Enää ei tarvinnut kuulua urheiluseuraan tai -järjestöön
harrastaakseen liikuntaa, vaan liikkumaan saattoi mennä paikallisille pururadoille, uimahalleille tai
urheilukentille. Valtio ja kunnat reagoivat kasvaneeseen kysyntään liikuntapaikkarakentamisella. Tämän
muutoksen taustalla vaikutti laajempi yhteiskunnallinen muutos, sillä vapaa-aika lisääntyi, arkiliikunta
väheni ja muuttuva työelämä toi uusia kansanterveydellisiä haasteita.
Samanaikaisesti liikuntatiede alkoi järjestäytyä Suomessa ja vuonna 1963 perustettiin liikuntakasvatuksen
oppisuunta Jyväskylän kasvatusopillisen korkeakoulun yhteyteen. Liikuntatieteilijät kiinnostuivat
kuntoliikunnasta ja alkoivat tutkia sen vaikutuksia suomalaisten terveyteen. Vuonna 1963 perustettiin
myös liikuntatieteelliseen tiedonvälitykseen erikoistunut Stadion-lehti, jonka kirjoituksia tässä
tutkielmassa tutkin aikavälillä 1963–1980. Tutkin minkälaisia diskursseja lehdessä esiintyy käsitteiden
”kuntoliikunta” ja ”kilpaurheilu” ympärille.
Tutkielmassani käy ilmi Stadion-lehden kirjoittajien, erityisesti liikuntatieteilijöiden, selkeä
kuntoliikuntamyönteisyys ja kilpaurheiluvastaisuus. Kuntoliikunnalle toivottiin lehdessä korkeampaa
arvostusta ja asemaa suomalaisessa liikuntakulttuurissa. Kuntoliikuntamyönteisessä keskustelussa
tunnistin kolme päädiskurssia: kuntoliikunnan yhteiskunnallisen vaikutuksen, terveydellisen vaikutuksen
ja kuntoliikunnan kysynnän kasvun. Yhteiskunnallinen muutos nostettiin tärkeimmäksi syyksi
kuntoliikunnan tarpeelle. Kuntoliikunnan huonosta asemasta puolestaan syytettiin kilpaurheilun valta asemaa suomalaisessa liikuntakulttuurissa ja tämän aseman ylläpitämisestä syytettiin urheilujärjestöjä ja
urheilumediaa
|
|---|