| Summary: | Tutkielman aiheena on lapsen etu tuomioistuinten antamissa päätöksissä koskien lapsen huoltoa, asumista
ja tapaamisoikeutta. Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, millä tavoin lapsen huoltoon, asumiseen
tai tapaamisoikeuteen annettuja päätöksiä on perusteltu lapsen etu ensisijaisen periaatteena.
Vuosittain noin 30 000 lasta kohtaa vanhempiensa eron. Pääasiassa vanhemmat pystyvät sopimaan eron
jälkeen lasta koskevista asioista sovussa. Vanhempien riitaantuessa, voi tuomioistuin antaa ratkaisunsa
liittyen lapsen huoltoon. Lapsen huoltoa koskevassa päätöksenteossa on määritelty ensisijaiseksi periaatteeksi
lapsen etu. Lapsen etu käsitteenä voi kuitenkin olla haastava, sillä se on usein jätetty avoimeksi ja
joustavaksi.
Tutkimusaineisto koostuu viidestä korkeimman oikeuden antamasta päätöskokonaisuudesta, jossa näkyvät
myös asian aikaisempi käsittely käräjä- ja hovioikeudessa. Tutkimus on laadullinen ja sen teoreettinen
viitekehys pohjautuu sosiaaliseen konstruktionismiin. Sosiaalinen konstruktionismi on tieteenfilosofinen
suuntaus, joka kyseenalaistaa olemassa olevan totuuden ja tiedon rakenteita. Se pyrkii vastaamaan kysymykseen
siitä, miten tieto syntyy. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty teemoittelua.
Aineiston analyysin tuotoksena pääteemoina päätöksen perusteluissa nousi esiin lapsen hoito ja turvallisuus,
asuinolot ja olosuhteiden vakiintuneisuus, vanhempien yhteistoiminta ja suhteiden merkitys ja lapsen
mielipide. Tutkimusten tulosten perusteella on havaittavissa, että lapsen etua määriteltäessä yksittäisissä
tapauksissa on tarkasteltava sekä lapsen yleistä että yksityistä lapsen etua.
|
|---|