| Summary: | Tutkielma tarkastelee tradition käsitettä ja merkitystä Hans-Georg Gadamerin (1900–2003) filosofisessa
hermeneutiikassa. Tutkimuskysymys on kaksiosainen: mitä Gadamer tarkoittaa traditiolla ja mikä rooli
traditiolla on inhimillisen olemassaolon universaalissa ymmärtämisessä?
Gadamer esitteli filosofisen hermeneutiikkansa perusteet vuonna 1960 ilmestyneessä pääteoksessaan
Wahrheit und Methode: Grundzüge einer philosophischen Hermeneutik (Totuus ja metodi: filosofisen
hermeneutiikan pääpiirteitä). Se sisältyy Gadamerin koko tuotannon esittelevään kymmen-osaiseen
teossarjaan Gesammelte Werke, joka on tämän tutkielman päälähde.
Olen tarkastellut Gadamerin traditio-käsitystä kolmen filosofisen leikkauspinnan avulla: 1) Gadamerin
kritiikki Wilhelm Diltheyn (1833–1911) historismia sekä Rudolf Bultmannin (1884–1976) myyteis täriisumisohjelmaa kohtaan, 2) Wahrheit und Methodessa esitetty auktoriteetin ja tradition arvonpalautus
sekä 3) Gadamerin ja Jürgen Habermasin (s. 1929) traditiota koskeva debatti.
Analyysi osoittaa, että Heideggerin fenomenologis-hermeneuttiseen ontologiaan tukeutuen Gadamer
näkee tradition inhimillisen maailmassa-olemisen ymmärtämisen ehtona. Tarkastelemieni tekstien
valossa Gadamerin käsitys traditiosta on hyvin dynaaminen. Traditio on jatkuvassa muuttumisen tilassa,
ja dialogi on yksi tradition dynaamisuuden muodoista. Dialogi tradition kanssa johtaa itsereflektioon,
jonka seurauksena on toiminta: minun on muutettava itseni. Traditioon liittyminen voi olla joko
vallitsevia oloja ja käsityksiä säilyttävää tai muuttavaa.
Gadamerin traditiokäsityksen keskeiseksi ongelmaksi osoittautuu se, ettei hän määrittele kriteereitä, joilla
traditioon kuuluvat ja ymmärtämisen ehtoina toimivat oikeutetut ennakkokäsitykset voisi erottaa
oikeuttamattomista.
|
|---|