Summary: | Teknologian levittäytyessä yhä merkittävämmäksi osaksi elämäämme, herää kysymys siitä, miten hyvin ihmiset sopeutuvat sen käyttöön. Huolta voidaan pitää aiheellisena, sillä teknologia on kehittynyt hyvin nopeasti. Aiemmissa tutkimuksissa sen on myös osoitettu aiheuttavan terveydelle haitallista teknostressiä. Tässä tutkimuksessa paneuduttiin teknologiaan sopeutumiseen teknostressin viitekehyksessä. Tutkimuksen kohteena olivat jo teknologian kanssa kasvaneet tai eläneet nuoret aikuiset. Sopeutumista tutkittiin itsetarkkailuun tarkoitettujen aktiivisuuden seurantasovellusten kautta. Tutkimuksessa tutkittiin myös sitä, millaiset tekijät vaikuttavat teknostressin tai teknologiaan sopeutumiseen. Tutkimus suoritettiin empiirisenä tutkimuksena, ja tietoa nuorten sopeutumisesta kerättiin survey-tutkimuskyselyn avulla. Aineistonkeruu perustui siis vastaajien itseraportointiin verkossa suoritettavan Webropol-kyselyn avulla. Kyselyssä he pääsivät vastaamaan siihen, miten paljon samaa mieltä he ovat ennalta määritettyjen asennekysymysten kanssa. Vastauksien suhteen suoritettiin tilastollisia analyysejä, joiden avulla saatiin vastukset tutkimuskysymyksiin. Tulosten mukaan nuoret kokivat vain lievää teknologian ylikuormitukseen liittyvää teknostressiä. Teknostressin sijaan nuoret kokivat sopeutumista aktiivisuuden seurantasovellusten käytön suhteen. Sopeutuminen ilmeni vahvana saumattomuuden tunteena sekä yksinkertaisuutena ja varmuutena. Tutkimuksessa myös havaittiin, miten nuoret kokevat sovellukset hyödyllisinä, mutta eivät sellaisina, joilla olisi merkitsevä vaikutus heidän elämäänsä. Tämä kuvastaa riskiä sitoutumattomuuteen sovelluksen jatkuvaan käyttöä kohtaan. Tulosten mukaan nuoret onnistuivat myös kohtalaisesti asettamaan motivoivia tavoitteita aktiivisuuden seurantasovelluksissa. Motivoivat tavoitteet nähtiin tutkimuksessa vaikuttavan henkilöiden saumattomuuden tuntemiseen. Näiden lisäksi saumattomuutta selitti teknologian varmuus. Teknostressillä havaittiin puolestaan oleva saumattomuutta alentava vaikutus. Tutkimuksen tulokset osoittavat, miten nuoret kykenevät sopeutumaan hyvinvointiteknologian käyttöön ilman suuria teknostressin kokemuksia. Tutkimus osoittaa myös sen, miten nuoret käyttävät sovellusta, mutta eivät tunne vahvaa tarvetta sitoutua aktiivisuuden seurantasovellusten käyttöön.
|