| Yhteenveto: | Tutkielmassa selvitettiin antiikin perfektionistisen eudaimonismin aristoteelisen muunnelman pätevyyttä eettisenä teoriana. Teoriaa tarkasteltiin kolmen eri hyveen mahdollisen roolin kautta: instrumentaalisen, stoalaisen sekä dualistisen. Tutkielmassa tarkasteltiin näiden kolmen eri muotoilun selviämistä niin kutsumastani kahden päämäärän ongelmasta, jossa antiikin perfektionistisessa eudaimonismissa sekä hyve että onnellisuus esiintyvät molemmat samanaikaisina päämäärinä. Ensin tarkasteltiin, miten eri muotoilut ratkaisevat kahden päämäärän ongelman, minkä jälkeen analysointiin mahdollisia käsitteellisiä ristiriitoja, joita ongelman ratkaisemisen teoreettisista sitoumuksista syntyi.
Tutkielmassa huomattiin, että kaikki kolme muotoilua teorialle osoittautuivat kahden päämäärän ongelman ratkaisemisessa ongelmallisiksi. Pätevimmäksi osoittautui stoalainen muotoilu, jossa hyve ja onnellisuus ymmärrettiin samaksi asiaksi. Muotoiluista kahden päämäärän ongelman ratkaisi lisäksi instrumentaalinen muotoilu, mutta se osoittautui ristiriitaiseksi perfektionistisen eudaimonismin muiden oletuksien kanssa, ja siten kumoutui. Dualistinen muotoilu ei kyennyt sisällyttämään ristiriidattomasti teoriaan sekä hyvettä että onnellisuutta aristoteelisen käsityksen mukaisesti täydellisimpinä päämäärinä, joten se osoittautui epäpäteväksi.
Tutkielma sekä vahvistaa aikaisempien tutkimuksien löydökset perfektionistisen eudaimonismin sisäsyntyisistä haasteista että paljastaa myös muiden teorian aiemmin tunnistamattomien dualistisen ja instrumentaalisen muotoilujen ongelmia, joita jatkotutkimuksien on tarkasteltava antiikin perfektionistisen eudaimonismin pätevyyden selvittämiseksi.
|
|---|