| Yhteenveto: | Tämä kandidaatintutkielma tarkastelee eron jälkeistä yhteistyövanhemmuutta kuvailevan kirjallisuuskatsauksen muodossa, myös integroivan ja systemaattisen katsaustavan elementtejä sovellettuna. Tarkempana tutkimustehtävänä on selvittää, mitä eron jälkeinen yhteistyövanhemmuus on ja miten se suhteutuu lapsen erosopeutumiseen. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan eron jälkeisen yhteistyövanhemmuuden muotoja. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä hyödynnetään perhesysteemisen teorian antia erityisesti Murray Bowenin ja Salvador Minuchinin näkemysten pohjalta. Perhesysteemisessä ajattelussa perhe nähdään vuorovaikutukseen perustuvana, elävänä ja kompleksisena kokonaisuutena.
Tutkielmassa hahmotetaan yhteistyövanhemmuuden käsitteen määritelmän koostuvan suhteeseen osallistuvien vanhempien tavoista suhtautua toisiinsa ja kommunikoida toistensa kanssa vanhempana. Yhteistyövanhemmuuden käsite on monimuotoinen, ja sovellettavissa erilaisiin perherakenteisiin, myös eroperheisiin. Tulokset osoittavat toimivan eron jälkeisen yhteistyövanhemmuuden olevan tärkeä ja tavoiteltava tekijä lapsen erosopeutumisen kannalta. Mikäli kuitenkin vanhemmat tuovat keskinäiset ristiriitansa yhteistyövanhemmuussuhteen alueelle jatkuvia konflikteja aiheuttaen, voi suhteen laatua olla tarpeen arvioida uudelleen lapsen etua ajatellen. Eron jälkeinen yhteistyövanhemmuus on moniulotteinen kokonaisuus, ja eroperheiden kanssa työskentelevien ammattilaisten on tärkeä ymmärtää siihen vaikuttavia taustoja ja perheenjäsenten yksilöllisiä tekijöitä. Perhesysteeminen teoria tarjoaa oman näkökulmansa perhejärjestelmän muutoksiin sekä siihen, miten vanhempien väliset ristiriidat vaikuttavat systeemin kautta lapseen. Tutkielmassa kuitenkin hahmotetaan yhteistyövanhemmuuden käsitteen laajan sovellettavuuden olevan ristiriidassa perhesysteemisen teorian perhekäsityksen sisältävän ydinperheoletuksen kanssa. Teoria ei yllä sellaisenaan ottamaan huomioon jakautuneita perhejärjestelmiä, mikä on haasteellista myös jatkotutkimuksen kannalta.
|
|---|