| Yhteenveto: | Videopelit voidaan jakaa opetusvideopeleihin ja kaupallisiin videopeleihin. Opetukseen tähtäävissä videopeleissä tarkoituksena on opettaa pelaajalle jotain, esimerkiksi kieltä. Kaupallisissa videopeleissä puolestaan tarkoituksena ei ole opettaa pelaajalle jotain tiettyä taitoa. Sen sijaan ne ovat ajanviettotapa, josta on vuosi vuodelta tullut entistä suositumpi ihmisten keskuudessa. Juuri tästä syystä kaupalliset videopelit tarjoavat paljon mahdollisuuksia kielen oppimisen kannalta, sillä vaikka niissä kielen oppiminen ei ole pääasiallinen tarkoitus, voivat ne silti olla tehokas tapa oppia kieltä esimerkiksi kielen omaksumisen periaatteiden kautta (katso Reinhardt 2018, Peterson 2013). Kaupallisissa videopeleissä aiempi kielen oppimisen tutkimus on keskittynyt hyvin paljon tiettyihin genreihin, kuten massiivimoninpeleihin (Wattana 2015, Rama, Black, Van ES and Warschauer 2012). Tästä syystä on tärkeää, että tutkitaan myös muita genrejä, jotka voivat erota massiivimoninpeleistä paljon sekä pelattavuudeltaan että mekaniikoiltaan mutta myös sisällöltään.
Tämä materiaalipaketti on suunnattu opettajille, jotka ovat kiinnostuneita hyödyntämään videopelejä opetuksessaan. Tämä paketti käsittelee kuutta eri videopeligenreä (roolipeli, toimintaseikkailu, ongelmanratkaisu, strategia, simulaatio ja interaktiivinen elokuva) ja niiden sisäisiä toisen kielen oppimista edistäviä ominaisuuksia. Materiaalipaketti on tarkoitettu yli 18-vuotiaille. Halusimme luoda kattavan paketin, joka yhdistää videopelien genrejä ja kielen oppimisen sekä videopelien tutkimuksen eri suuntauksia toimivaksi kokonaisuudeksi. Materiaalipakettimme käyttää DGELL (digitaalisten pelien tehostettu kielen oppiminen) teoriaa, jossa tutkitaan videopelien pelaamisen ja kielen oppimisen suhdetta toisiinsa erilaisten kieltenomaksumis teorioiden kautta (Reinhardt 2018). Tutkimme jokaisen genren omia kielenoppimisen ominaispiirteitä ja suunnittelimme tehtävätyyppejä niiden pohjalta.
|
|---|